torstai 6. kesäkuuta 2019

Äiti

Oliko se tosiaan minun äitini, joka joskus
kiiti töihin viininpunaisella pyörällään
ja joka nyt rypistyy kuin silkkipaperi
päivä päivältä kuluen yhä enemmän saumoistaan
ja kulmistaan?
Ja ne kulmat, ne ovatkin pyöristyneet vuosien varrella
Nykyään niin herkkä ja herttainen,
keski-iän loppupäätä lähestyvä nainen,
jolla on pyrkimyksiä ja suuret suunnitelmat,
ei vain itsensä, vaan myös oman lähipiirinsä varalle
Nuorena kesyttämätön, räväkkä riitapukari,
jonka elämässä ei silti ollut tilaa eikä sijaa 
antautumiselle
tai 
mädänkatkuisille ihmispaiseille

Oliko se tosiaan minun äitini,
jonka oli joskus kuitenkin pakko joustaa:
itkeä työpaikan pukuhuoneessa isänsä poismenoa,
pyyhkiä tyttären ongelmavuosista kostuneet silmäkulmat 
silkasta epätoivosta kostuneeseen nessuun
ja yrittää pitää nyyhkytyksensä mahdollisimman hiljaisena?

Minä uskon: se on minun äitini,
se, joka joskus odottaa nousevaa päivää
toiveikkuuden paremmasta sekoittuessa 
pelkoon huonommasta huomisesta
Minä kiitän sinua, äiti
Aina olet jaksanut
minua ja
sen kaiken
vaikka elämä joskus hiertääkin 
kivenä kantapään ja kengän välissä
kaivautuen luuhun asti ja luusta läpi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti