Valve/uni

Muistan pakenevani unessa 

jotain 

jotakuta

jostain

pakenevani avojaloin, 

Lennän kuin tuulispää, henkeni edestä

taivaanrannanoranssit letit ruoskien lapaluita

 

Muistan pakenevani.

Takanani jokin kiristää tahtia 

suuret sorkat mättäällä maiskahdellen

kaviot 

talojaan kohti kallistavan kapenevan kujan mukulakiveen

väsymättä kalkattaen

mustat kumisaappaat soratiellä lonksuen

koukkuun kangistuneet sormet 

kuin pystyyn kuolleen saarnen oksat

minua kohti kurotellen

neljä valkeaa käpälää ilmassa yhtä aikaa

niin että viikatteelta säästynyt 

valtoimenaan rehottava niitty 

ei aavista kuin varjon yllään

mustaa karvaa kasvavat tassunpohjat

pöllyttäen kultaisena liekehtivää hiekkaa 

jonka kipinähippujen kohtalon päättää 

yksin kuuma tuuli

 

Uni päättyy aina 

ennen kuin uskaltaudun katsomaan taakseni

Uni päättyy aina

aamuyöstä

tunteja ennen herätyskellon vaativaa pirinää

hien kostuttamiin lakanoihin.

 

 aika loppuu.

vilkaiset minua nahkaisesta nojatuolistasi alta kulmain

kirjaat mieleni puolikkaat mustakantiseen kirjaasi

jonka välissä on paikallani ennen istuneiden 

juurineen nyhdettyjä hiuskiehkuroita

ja pöydän koboltinsinisessä mariskoolissa 

tusinoittain heidän hampaitaan, tiedän

 

tähän aikaan vuodesta jätän usein saapumatta

luoksesi, luokseen

ja te kilkatatte kirkkaina sirpaleisella näytöllä 

hermot kireää mollia soiden. 

Annan säestää tätä kaaosta.

Pidän kiinni kivustani kuin lapsi unirievustaan,

siitä jonka kadotessa 

maailman kantava kiviseinä lohkeaisi kohtalokkaasti

 

Muistan pakenevani, muistan kaiken raadollisen rajallisuuden

jonain päivänä 

aika loppuu

painan ovesi kiinni

viimeistä viikkoa vieden

jätän taakseni koboltinsinisen mariskoolin 

ja veriset hiustupsut, hampaatkin

Jonain yönä 

karheat variksensaappaani seisahtuvat 

urheasti metsän laitaan, 

umpikujan päähän

missä pimeyden resori saa minut kiinni.

 

Aika loppuu, 

kuten meiltä kaikilta

– janoisesti kesken,

suolaiseen lohileipään tukehtumalla

suuren suonen revetessä risteyksessä molempiin suuntiin

uhkarohkean uimarin voimien ehtyessä 

yksin puolitiehen tyyntä järveä

Aika loppuu 

hengityskoneeseen 

luopuen vihdoin siitä, 

mitä liian pitkään keinotekoisesti ylläpidettiin.