perjantai 30. kesäkuuta 2023

Taajama

Asun taajaman pimeässä povitaskussa, jossa melkein yletyn vessanpöntöltä pitämään halkeilevia kantapäitäni runkopatjalla ja pyöräyttämään HK:n lihapullat ympäri pannulla. Asun tšernobyliläisinspiroituneessa sementtihelvetissä, jonka seinien rappaus rapistuu silmissä. Jossa asutaan, vaikka on kamalan kuuma kesällä, turhan kylmä talvella. Jossa asutaan, koska vain siihen on pennejään poikki venyttävillä varaa. Jossa liian lapset penkovat poltettavia nysiä sisäpihan sameasta suolakurkkupurkista. Jossa jokainen tietää, ettei ulkona kannata liikkua yksin pimeällä. 


Asun talossa, johon sinä et ole koskaan jalallasi astunut, mutta johon olet mukanani muuttanut. En minä sinua ikävöi, kuten ei sisiliskokaan kaipaa pudottamaansa häntää. Ilmestyt silti. Aina. Vuosia muutin karkuun. Muutuin pakoon, värjäsin hiukseni marketin muskottipähkinäksi, otin haltuun epätasaisen purkkirusketuksen, kiitollisena vastaan vähäisiä almuja Pelastusarmeijan keräyksestä ja vetäisin aina uudet raitaryysyt niskaan. Uusi vuosi, uusi minä, vanha sinä, vanha me. Joka kerta, kun kannoin käsiin lahoavan pahvilaatikon helisevine roskalavalautasineen uuteen piilopaikkaani, uuteen alkuuni, sinä istuit jo virnuillen nojatuolissa odottamassa, silmissäsi voitonriemu, iiriksissä ilkikurisuuden väripaletti. Hiostit sänkyäni mahdottomaksi leposijaksi yöt, veit tilaa ja natisutit jousia piruuttasi, rullasit aamuneljältä lakanan pois petauspatjalta.


Asun kirotussa loukossa, jossa ikkunat katsovat kieroon ja pellit rämisevät raekuurojen aikaan, nurkat paukkuvat ja kellertävä muovimatto nauraa joka nurkasta. Sinä asut täällä minua onnellisemmin, naurat nurkkien mukana, piileskelet kupruisten tapettien raidoissa ja repeämissä. Raahaan kapakasta karvaisia yhden yön loitsuja viereeni, mutta et hievahdakaan. Kun en pystykään, loitsu haihtuu huoraämmää mutisten ovi perässään paukahtaen.


Asun henkilökohtaisessa helvetissä, muutun taas pakoon, vaihdan väriä vaan en paikkaa, kameleonttina luon silmiini uuden nahan, näen valppaana joka suuntaan. Sulaudun tapettiin parhaani mukaan, saalistan sokerimuurahaiset muovimaton kihartuneesta kulmasta kielelläni. Taajaman tuttu soratie vie betonikuution pihaan. Siellä suljetaan ikkunan salpa helteisenä juhannusyönä, siellä yhteiskunnan laidan yli liukastuneet perivät velkoja leikkien puukkohippaa, leikkien tosissaan. Siellä kasvatetaan silmät selkään, siellä ei viihdytä, siellä ollaan. Sinne jäädään, niin kuin sinä jäät, niin kuin minäkin. Sinä olet. Sinä pysyt. 

tiistai 20. kesäkuuta 2023

Kuvastin

Jos et ole kaunis, et ole mitään

ja jos olet kaunis, et ole mitään muuta

Ei voi voittaa

kuin itsensä, kun viidentoista vanhana 

suu auki harjaa maskaraa ripsiin

monen monta vetoa, eikä silti yhtään hämähäkinkoivet!

tätä on harjoiteltu 

jo pienenä salaa

 

Ryhdikkäiksi nyöritetyt kauniit tytöt lähtevät 

satiinihelmat, tyllifyllingit hulmahtaen 

wanhojen tansseihin, rumat

menevät ankkurit nilkkakoruina uimaan

kastautuvat kokonaan, ei kyyneleitä erota suolavedestä

pahoittelevan mykkänä pysyy meren vaahtokehystetty kuvastin

 

maantienharmaat hiukset levälauttaviuhkana

vajoavat merien pohjiin ja unohtuvat sinne

sileäkylkisiksi Estonian hylyiksi 

rypistyvät, kasvavat näkkiä, 

menevät ajasta kurttuun ja lommolle, 

kuten kauniitkin tytöt myöhemmin menettävät

kimmoisan hehkunsa, sen ainoan pääoman, johon maailma 

on pahantahtoisista sormenjäljistä samean mykiönsä suunnannut

tiistai 13. kesäkuuta 2023

978 päivää

 I 


Oli se vuosi.
annoin kaiken mitä minulla oli, antamasta päästyänikin
oman tilani omaksesi, rauhani sinut rauhoittaakseni
kehoni rahani ymmärrykseni sokean uskoni toivoni rakkauteni 
asfalttiin pirstoutuvan lasisen, lapsellisen luottamukseni.
Kömpelöt pulleat sormet haavoilla liimasin sitä kokoon
kerta toisensa jälkeen.
Miksi hankkia uusi, kun vanhan voi korjata?
Näännyin ja
aamut rullasivat marmorikuulasilmieni editse 
sileinä ja sumuisina.
 

II

Oli jo toinen vuosi
eikä hetkeä, jona en hiippailisi seinillä 
kuin pelon harmaanhäivähtävä varjo, 
kuunkasvoinen pikkutytöksi vanhennut nainen
tanssit yhden miehen askelkuviotasi sinusrytmissäni
sinä ja rumat selvät sävelet, ikikireä pinnasi
minä odottamassa sen napsahtamista ja 
unohdan taas 

hengittää 

Citymarketin kaiuttimista kantautuva 
puhki kulutettu iskelmä 
nostatti huonojen muistojen mylvintää, 
ja edessä jonottavan vihreä nahkatakki 
sai oksennuksen kohoamaan kurkkuun
kavensi näkökentän 
ja näkyviin jäivät vain ohi kävellessään kohti katsovat
joista jokaisella oli sinun raivon irveeseen vääntyneet kasvosi

III

Meillä oli kaoottinen duo, enemmän 
sirkus kuin orkesteri
soimme epävireistä mollia
tihenevällä temmolla        löit        nyrkkiä pöytään
löin päätä seinään
tu-tum tu-tum tu-tum
itsesuojelumekanismina sähköimpulssilukitus
pysyi säpissä sanainen hauta-arkku
tavuista tiiviinä tuu tuu turparulla

 

IV

Hiljaisuus merkitsee usein kahta asiaa:
myöntymistä tai lamaannuttavaa pelkoa,
yleensä valitaan vain yksi
mutta kun silmäni rävähtivät auki, 
saaliseläimen valppaisiin pupilleihin
ja lämpimiin lihaksiin kangistui 
hennon rihmaiseksi jääneen unen tahmea paino, 
painajaiselämässä, joka ryömi lakanoita ryttyyn
oli mahdollista pelätä, lamaantua, 
myöntyä kun ei voinut muutakaan
voi vain repiä salaa kynsinauhansa, syyttää itseään syyttä
kerätä katseellaan
turmellun sielunsa suikaleita 
sängyn alta löytyneiden vaatemyttyjen 
tuntemattomista laaksoista



978 päivää olen nyt juossut pakoon.
kääntynyt aina vasemmalle
ihmetellyt, miksi jouduin hukkaan
miksi
kohtasin uudestaan ja uudestaan
räyhähenkeni, sinut
minä muistan aina, sinut
minä haluan aina
unohtaa.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Fomo sapiens

Alussa luokkahuone oli autio ja tyhjä.

kohta reppujen vetoketjut jo nirskahtelivat, epävarmojen tennarit

patisivat lattiaan hermostuneesti

kunnes taivas repesi ja sen häikäisevästä railosta 

puhkesi hierarkia, alistuksen pyhä kirja

 

ja kaikelle aukesi selitys ja tarkoitus, 

kollektiivinen epävarmuus 

sanattoman yhteisymmärryksen polttoaineeksi.

Keskenkasvuisten katekismusta seuraten

asetuttiin riviin, paremmuusjärjestykseen

hyvä perse ja silkkinen piikkisuora platinablondi 

alfanaaraan harja

se kuuluu tähän reunaan

 

Kun roolit oli jaettu,

tultiin, me

Euroopan omistajat,

tallottiin muut mutasorkkiimme,

jätettiin rivin murheellinen mutrureuna ilman kutsua bileisiin 

möllöttämään rillit huurussa

hiirenkorville taiteltu 

korostustussin huolellisilla vedoilla puhki päntätty

fysiikankirja sylissä

Ne tyytyivät kohtaloonsa

ja painoivat nykerönenänsä takaisin kirjaan

 

Rymistiin loput valkohampaat välkkyen Sannille 

perjantaina klo kakskytkolme, 

sen porukat oli Pattayalla

niillä on vitun kalliit stereot, joita päin kaatua kännissä

kokemattomin peuranvasan jaloin

ja pihassa palju, johon oksentaa aamuyöllä 

kalliiden hakisten kyykkyviiniä

rullakebabia ruokatorvea kärventävällä kastikkeella

 

juhlahumusta ja täysistä muovimukeista huolimatta 

omakotitalon nurkat sakeana pelon seittiä ja epävarmuutta 

hiljaista, kaikkien taakaksi tasan jaettua        mutta silti

maailman yksinäisintä

pelkoa paljastumisesta muita huonommaksi

kelvottomaksi

noloksi 

neitsyeksi

 

kova kiire kirmata

näpistämään tikkari tai huulipuna, 

näyttämisenjanoiset yllytyshullut

joilla on paljon todisteltavaa

kiire

tekemään luisia lapaluita painavia virheitä, 

joista oppii kalliin läksyn

tai sitten ei opi, jää

piiriin pieneen pyörimään

 

Sitä haluaa kokeilla kaiken, katua sitten joskus

kompastua kokemattomuutensa

(mitä missaa, jos räpäyttää nyt silmiä, ei 

räpäytetä)

kantapään kautta oppii aikuisten miesten metkut,

että ilmaiset lounaat ovat tarua

ettei olekaan ikäistään kypsempi,

vaan juuri tarpeeksi lapsi 

uskoakseen jokaisen kehun todeksi.

Joutuu oppimaan

että aina ne haluavat edes vähän 

koskea.

 

Kestääkö kitiinikuori, rusentuuko 

pehmeää nuorta nilaa suojaava ohut kaarnapanssari?

Sinisilmissä vilisevät vitsaukset, kaikki kymmenen

laskuhumalassa suolaiset kasvot kämmenissä 

Sannin faijan rakentamalla komposiittiterassilla kolmelta

tupakan hehkukekäle yön ainoa sävy, joka ei sinerrä

emmä itke

mut älä kerro kenellekään

tiistai 7. helmikuuta 2023

Isä, poika ja pyhä perintö

Muistoissa isä on suoraselkäinen, luja ja vahva kuin viisas mänty. ”Ei ole tapana turhia länkyttää. Puhutaan, jos on asiaa”, sanoo isä ja pilkkoo yhden puun lisää kirveenheilautuksella. 

Kasvaako minusta samanlainen, puuvartinen puurtaja? Onko kohtaloni olla samanlainen? Vaitonainen tavoittamaton, joka kompastuu lopulta kohtalokkaasti omaan hiljaisuuden perintöönsä? 

 

Käytän pelkkiä flanelliruutupaitoja -mies. Rikkinäisten pitkien kalsareiden mies. En luovu Nokian simpukkapuhelimestani -mies. Soittoääneni on Satumaa -mies. Maksan laskut kauan ennen eräpäivää -mies. Perinteisten arvojen nimeen vannova mies. Yhden naisen mies. Puusaunamies. Saunakaljamies. Ruskeakastikemies. Grillimakkaramies. Kuoriperunamies. Meetvurstimies. Korkean kolesterolin mies. Menen lääkäriin vasta emännän pakottamana -mies. Salaatinvieroksujamies. Juon kahvini mustana -mies. Lippalakkimies. Penkkiurheilijamies. Puuseppämies. Erämies. Kumisaapasmies. Riuska mies. Punaisen tuvan mies. Hion puulattian itse 
-mies. Annan pitkin hampain sähkömiehen hoitaa kytkökset -mies. Itken vasta isän hautajaisten jälkeen ja silloinkin salaa -mies. Ylisukupolvisen trauman mies. Autotalliin tunteitaan pakeneva mies. Jääräpäinen mies. Eteläpohjalaismies. Sanon liian harvoin rakastavani -mies. Myönnän virheeni vasta menetettyäni -mies. Yksinäinen mies. Paksun köyden mies. 

maanantai 6. helmikuuta 2023

Hiipuminen

Kun nihkeä kuuma keho makaa kaltaisensa kyljessä

ehtii pohtia kaikenlaista.

sitä heinäkuun hellepäivää, jona käytiin veneellä Vepsässä

sait tikun jalkaasi laiturin harmaasta lankusta, 

ne ovat petollisimpia

nauroit, unohdit hiekkaiset sandaalisi rantaan

eikä niitä koskaan haettu pois sieltä

et harmitellut 

 

sitä marraskuuta, jonka pikkupakkasissa

meillä oli samanlaiset Tokmannin kevyttoppatakit

kuin vanhalla pariskunnalla

-60 %

S ja XL

yhtä rumat, minulla jatkuvasti jumiutuva vetoketju

jota riuhdoit avuliaisuuttasi puhisten hiki otsalla

sinulla tasku, johon tuli tasan kuukausi ostopäivästä reikä 

jota pitkin kotiavain karkasi vuorin uumeniin

 

sitä tammikuun viiman viikkoa, 

kun olisi pitänyt puhua ja

vain oltiin painostavat mykät ja

huudettiin kun olisi pitänyt puhua ja

puhuttiin rumasti kun olisi pitänyt olla hiljaa ja

kierrettiin loputonta riitakehää ja

tallattiin syvenevää vallihautaa sydänlihaan, istutettiin 

liejuisen pinnan alle 

katkeruuden kynsisammalenvihreitä krokotiileja

 

sitä puolta vuotta, joka surtiin

nuoltiin menetyksen sykkivää avohaavaa

metallin maku suussa kuin 

kiväärin teräksinen piippu

vapistiin selin peitto korvissa

läpimärkä nenäliinamytty 

suljetussa nyrkissä

elettiin lopun alkua

viimeisiä yhteisiä hengenvetoja

 

Kun nihkeä kuuma keho makaa kylmän kyljessä

ehtii pohtia kaikenlaista.

Miten oma hiljalleen jäähtyvä kuori

elää nyt eri aikaa

miten sen on elettävä nyt eri aikaa

Miten sydämen symmetristä liejuista rinkiä

asuttavat yhä krokotiilit

ja miten näihin vesiin hukkuu jokainen, jollei ui 

ja voi hukkua, vaikka uisi.