perjantai 26. heinäkuuta 2019

Aurora borealiksen hulmuavan helman alla

Tätä maata minä rakastan ja vihaan
Maata tuhansien järvien
jossa kahvipöytäkeskustelut
käydään tilanteen vaatimalla vakavuudella
Uumoillaan huonoa mustikkakesää,
valitetaan ilmoja, ollaan
ymmyrkäisinä,
kun ei ollutkaan säätiedotus
kiveen kirjoitettu

Täällä puheensorina koostuu joutavuuksista,
ei puhuta koskaan siitä, mistä ehkä pitäisi
Tuhlataan ne vähät sanat harkitsemattomasti
Ollaan kuin ei oltaisikaan
itsetuhotilastojen kärkikastia
tuoleja alvariinsa alta potkivia
raskasmielisiä, jotka uppoavat pullon pohjalle
jolleivät pistä heti kerrasta poikki,
lyhytikäisyyden sukurasitteen nimissä

Ollapa hellettä ja hekumaa
edes kerran kesässä,
nuoren naisen poskien heleä puna
ladossa nuorukaisen kanssa
vietetyn hetken jälkeen
Ohuet oljenvaaleat hiukset heinässä
Tätä maata minä rakastan ja vihaan

Pohjoisen pallonpuoliskon peltoa ja puuta,
silmänkantamattomiin
puolitutun katseen välttelyä
kyläkaupan kassajonossa
Täällä pystymetsästä paikalle rämpineet,
koskaan työtä tekemättömät, huonoryhtiset lökäpöksyt
ja suurten ikäluokkien raavaat miehet
mahtuvat saman nakkikioskin jonoon
Pohjoissuomalaisen pikkukylän kasvatit
ja helsinkiläiset, jotka sinnikkäästi koko ikänsä
luulevat elävänsä isossa kaupungissa
sukupolvesta toiseen

Voittajan elkein paikalle siunaantuneet
pitäkööt sentään ylpeät suunsa supussa
Linja-autossa viereinen penkki jääköön tyhjäksi
aina viimeiseen saakka, kuin kohteliaisuudesta
Sillä tämä on
yksinäinen pieni maa, etäisellä isä-poikasuhteella,
kansa aurora borealiksen hulmuavan helman alla


sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Monet nähdyt syksyt

Otin lastin harteilleni nuorena.
Polvillani lipaston edessä
revin päiväkirjasta sivuja
Pimeässä elämässä ja syysyössä
joissa kumpaisessakin 
tapahtuu kamalia asioita
ei saa jättää itseään
tunnistettaviin

Ja minä olen ehkä yhdeksänvuotias
vähän yli ehkä
enkä tunne
vielä
maailman pahaa
joka toisaalla kytee, jossain roihuaakin
suurella liekillä

Minä tunnen vain
tyytymättömyyden
epämääräisen, mutta syvän
ja monenkirjavan häpeän
kuin kiven pienessä kengässäni
tulevaisuudestani en tiedä

Minulla on aina ollut 
murheenaiheita 
riittämiin,
ja jos joku niistä ei ole
vielä ollut 
kypsä poimittavaksi
olen kastellut sitä ahkerasti
ravinnut ja vaihtanut ruukun isompaan
jotta olisi tilaa kasvaa
sinulla sentään, murhe pieni
isoksi ja vahvaksi
sellaiseksi, mihin en uskonut minusta itsestäni olevan
alkuunkaan

Sillä tänäänkin 
minulla on Ainainen Kriisi meneillään
on ollut kautta vuosien
ja kun elää Ainaisen Kriisin kanssa tarpeeksi pitkään,
ihmiset ympärillä 
väsyvät kai kannattelemaan
Niin minäkin.

Tämä on kai syksyä,
tunnen vilunväreiden 
hiipivän selkäpiitä pitkin, värimaailman 
muuttavan muotoaan lehdissä.
Vannon mielessäni: "Niin minäkin."
Vaan syksy on harmonisuudessaan melankolinen,
ja lehdetkin kellastuvat vain
piirtääkseen lopulta ilmaan 
kuolevan kesän kaaren,
saattaakseen sen
surmaansa.
Ne 
     putoavat
          hiljalleen.
Niin minäkin.

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Lopputulema

Pidän sinusta kiinni viimeiseen asti, vaikka ei kannattaisi
Pidän sinusta kiinni viimeiseen asti
Pidän sinusta kiinni
Pidän sinusta
Pidän.