torstai 18. huhtikuuta 2019

Painon alle suoristumaan

Mikä lopulta merkitsee?
Sitä olen miettinyt,
miettinyt hiljaa
mutta hulluna
Merkitseekö elämä, jos se on vain hetken?
Voiko nuorelle, joka ei ehtinyt
saavuttaa
tai ehkä edes tavoitella,
sanoa
sinä merkitset”
kun hänen hentoa varttaan ympäröi jo puuviiluinen kotelo
jota kannattelevat liinat
joita kantavat raskasmieliset hartioillaan?

Mikä lähtö on
liian aikainen
ja merkitseekö mikään teko,
jos se tehdään
ihan liian myöhään?
Ja jos minä kuolen tänään
nuorena
tai miten sen nyt ottaa
voiko minua luonnehtia yhdeksi heistä
jotka kuolivat turhaan?
Voiko minua luonnehtia elämäksi
joka olisi voitu pelastaa?
Jäänkö minäkin tilastoihin,
jäänkö minäkin maailman musertavan painon alle?

Niin, tilastot
ne kertovat korkeasta elintasosta
ja onnettomasta kansasta
Kun en saa henkeä yöllä
voin maata sängyssä ja miettiä,
mikä lopulta merkitsee
Yhden asian ainakin olen oppinut:
se etten ole yksin maailmassa
ei merkitse mitään
jos olen yksin neljän seinän sisällä
yksin päässäni
yksin pimeällä kujalla
yksin kujalla
yksin ja kujalla

Ehkä tälle on jokin suurempi tarkoitus
Ehkä minut laitettiinkin
Painon alle suoristumaan
jotta saataisiin edes jonkinmoinen
kansalainen
ja veronmaksaja
leivottua tästä rikotusta rangasta
Mutta Paino selässäni,
se on jo tänään niin raskas,
että minä en sitä jaksa kantaa
ja kukaan muu ei sitä näe
kuten en minäkään näe muiden painolasteja
vaikka he selät väärinä kantaisivat
vuodesta toiseen
Minä en osaa kirjoittaa heidän tuskastaan
Minulla on työkaluja veistellä sanoja vain omastani
Kirpaisee
mutta kortit on jo jaettu
ja näillä pelattakoon

torstai 11. huhtikuuta 2019

Pää edellä asfalttiin

Se kaikki
vuosien kipeä oli
vihdoinkin
silmien edessä, eikä
vain silmien tasolla

Mustaa valkoisella

ja päätä särki niin kovasti
ajatusmassasta, joka velloi vellomistaan,
vaikka nimenomaan kielsin
     vaikka kuinka kielsin

Massaa hetken tutkailtuani
tunnistin siitä monenlaista värisävyä:
syvänvihreää       häpeää
punaisena leiskuvaa      vihaa
verioksennuksenmustaa surua
Niin, niitä etenkin sinulle, joka otit ilman lupaa
ja veit hallan lailla silmut ja kaarnan ja kaiken
tältä keväältä ja tulevilta kymmeneltä ainakin

Aloin ajatella juuri sitä, mitä en saisi
Kaikkea menetettyä
lapsuuttani lasinsiruilla
Kaikkia niitä vuosia, joina pidin itseäni vain vähän villinä
holtittomana yksilönä
muiden tahtoon alistuvana taaperona
pelokkaana lapsena
angstisena teininä
ailahtelevaisena aikuisena

Vartija tuli ja sanoi jotain sulkemisajasta
minä ehkä nyökkäsin
ja horjuvin askelin hoipertelin
painavista pariovista rappukäytävään
hissiin joka sanoo ääneen, missä kerroksessa ollaan
Ovet avautuvat, ovet sulkeutuvat

Rupesin pohtimaan tasan sitä, mitä en olisi saanut
Kaikkea mitä voisin vieläkin menettää
Entä jos on menossa naimisiin
ja kirkon portailla vielä tahtoo
vaan alttarilla ei enää?

Entä jos on menossa sillalta alas
pää edellä asfalttiin
ja sillankaiteella vielä tahtoo
vaan ilmalennon aikana ei enää?

Ei enää
ei enää
ei enää