perjantai 19. tammikuuta 2024

Valve/uni


Muistan pakenevani unessa 

jotain 

jotakuta

jostain

pakenevani avojaloin, 

Lennän kuin tuulispää, henkeni edestä

taivaanrannanoranssit letit ruoskien lapaluita

 

Muistan pakenevani.

Takanani jokin kiristää tahtia 

suuret sorkat mättäällä maiskahdellen

kaviot 

talojaan kohti kallistavan kapenevan kujan mukulakiveen

väsymättä kalkattaen

mustat kumisaappaat soratiellä lonksuen

koukkuun kangistuneet sormet 

kuin pystyyn kuolleen saarnen oksat

minua kohti kurotellen

neljä valkeaa käpälää ilmassa yhtä aikaa

niin että viikatteelta säästynyt 

valtoimenaan rehottava niitty 

ei aavista kuin varjon yllään

mustaa karvaa kasvavat tassunpohjat

pöllyttäen kultaisena liekehtivää hiekkaa 

jonka kipinähippujen kohtalon päättää 

yksin kuuma tuuli

 

Uni päättyy aina 

ennen kuin uskaltaudun katsomaan taakseni

Uni päättyy aina

aamuyöstä

tunteja ennen herätyskellon vaativaa pirinää

hien kostuttamiin lakanoihin.

 

 aika loppuu.

vilkaiset minua nahkaisesta nojatuolistasi alta kulmain

kirjaat mieleni puolikkaat mustakantiseen kirjaasi

jonka välissä on paikallani ennen istuneiden 

juurineen nyhdettyjä hiuskiehkuroita

ja pöydän koboltinsinisessä mariskoolissa 

tusinoittain heidän hampaitaan, tiedän

 

tähän aikaan vuodesta jätän usein saapumatta

luoksesi, luokseen

ja te kilkatatte kirkkaina sirpaleisella näytöllä 

hermot kireää mollia soiden. 

Annan säestää tätä kaaosta.

Pidän kiinni kivustani kuin lapsi unirievustaan,

siitä jonka kadotessa 

maailman kantava kiviseinä lohkeaisi kohtalokkaasti

 

Muistan pakenevani, muistan kaiken raadollisen rajallisuuden

jonain päivänä 

aika loppuu

painan ovesi kiinni

viimeistä viikkoa vieden

jätän taakseni koboltinsinisen mariskoolin 

ja veriset hiustupsut, hampaatkin

Jonain yönä 

karheat variksensaappaani seisahtuvat 

urheasti metsän laitaan, 

umpikujan päähän

missä pimeyden resori saa minut kiinni.

 

Aika loppuu, 

kuten meiltä kaikilta

– janoisesti kesken,

suolaiseen lohileipään tukehtumalla

suuren suonen revetessä risteyksessä molempiin suuntiin

uhkarohkean uimarin voimien ehtyessä 

yksin puolitiehen tyyntä järveä

Aika loppuu 

hengityskoneeseen 

luopuen vihdoin siitä, 

mitä liian pitkään keinotekoisesti ylläpidettiin.

perjantai 30. kesäkuuta 2023

Taajama

Asun taajaman pimeässä povitaskussa, jossa melkein yletyn vessanpöntöltä pitämään halkeilevia kantapäitäni runkopatjalla ja pyöräyttämään HK:n lihapullat ympäri pannulla. Asun tšernobyliläisinspiroituneessa sementtihelvetissä, jonka seinien rappaus rapistuu silmissä. Jossa asutaan, vaikka on kamalan kuuma kesällä, turhan kylmä talvella. Jossa asutaan, koska vain siihen on pennejään poikki venyttävillä varaa. Jossa liian lapset penkovat poltettavia nysiä sisäpihan sameasta suolakurkkupurkista. Jossa jokainen tietää, ettei ulkona kannata liikkua yksin pimeällä. 


Asun talossa, johon sinä et ole koskaan jalallasi astunut, mutta johon olet mukanani muuttanut. En minä sinua ikävöi, kuten ei sisiliskokaan kaipaa pudottamaansa häntää. Ilmestyt silti. Aina. Vuosia muutin karkuun. Muutuin pakoon, värjäsin hiukseni marketin muskottipähkinäksi, otin haltuun epätasaisen purkkirusketuksen, kiitollisena vastaan vähäisiä almuja Pelastusarmeijan keräyksestä ja vetäisin aina uudet raitaryysyt niskaan. Uusi vuosi, uusi minä, vanha sinä, vanha me. Joka kerta, kun kannoin käsiin lahoavan pahvilaatikon helisevine roskalavalautasineen uuteen piilopaikkaani, uuteen alkuuni, sinä istuit jo virnuillen nojatuolissa odottamassa, silmissäsi voitonriemu, iiriksissä ilkikurisuuden väripaletti. Hiostit sänkyäni mahdottomaksi leposijaksi yöt, veit tilaa ja natisutit jousia piruuttasi, rullasit aamuneljältä lakanan pois petauspatjalta.


Asun kirotussa loukossa, jossa ikkunat katsovat kieroon ja pellit rämisevät raekuurojen aikaan, nurkat paukkuvat ja kellertävä muovimatto nauraa joka nurkasta. Sinä asut täällä minua onnellisemmin, naurat nurkkien mukana, piileskelet kupruisten tapettien raidoissa ja repeämissä. Raahaan kapakasta karvaisia yhden yön loitsuja viereeni, mutta et hievahdakaan. Kun en pystykään, loitsu haihtuu huoraämmää mutisten ovi perässään paukahtaen.


Asun henkilökohtaisessa helvetissä, muutun taas pakoon, vaihdan väriä vaan en paikkaa, kameleonttina luon silmiini uuden nahan, näen valppaana joka suuntaan. Sulaudun tapettiin parhaani mukaan, saalistan sokerimuurahaiset muovimaton kihartuneesta kulmasta kielelläni. Taajaman tuttu soratie vie betonikuution pihaan. Siellä suljetaan ikkunan salpa helteisenä juhannusyönä, siellä yhteiskunnan laidan yli liukastuneet perivät velkoja leikkien puukkohippaa, leikkien tosissaan. Siellä kasvatetaan silmät selkään, siellä ei viihdytä, siellä ollaan. Sinne jäädään, niin kuin sinä jäät, niin kuin minäkin. Sinä olet. Sinä pysyt. 

tiistai 20. kesäkuuta 2023

Kuvastin

Jos et ole kaunis, et ole mitään

ja jos olet kaunis, et ole mitään muuta

Ei voi voittaa

kuin itsensä, kun viidentoista vanhana 

suu auki harjaa maskaraa ripsiin

monen monta vetoa, eikä silti yhtään hämähäkinkoivet!

tätä on harjoiteltu 

jo pienenä salaa

 

Ryhdikkäiksi nyöritetyt kauniit tytöt lähtevät 

satiinihelmat, tyllifyllingit hulmahtaen 

wanhojen tansseihin, rumat

menevät ankkurit nilkkakoruina uimaan

kastautuvat kokonaan, ei kyyneleitä erota suolavedestä

pahoittelevan mykkänä pysyy meren vaahtokehystetty kuvastin

 

maantienharmaat hiukset levälauttaviuhkana

vajoavat merien pohjiin ja unohtuvat sinne

sileäkylkisiksi Estonian hylyiksi 

rypistyvät, kasvavat näkkiä, 

menevät ajasta kurttuun ja lommolle, 

kuten kauniitkin tytöt myöhemmin menettävät

kimmoisan hehkunsa, sen ainoan pääoman, johon maailma 

on pahantahtoisista sormenjäljistä samean mykiönsä suunnannut

tiistai 13. kesäkuuta 2023

978 päivää

 I 


Oli se vuosi.
annoin kaiken mitä minulla oli, antamasta päästyänikin
oman tilani omaksesi, rauhani sinut rauhoittaakseni
kehoni rahani ymmärrykseni sokean uskoni toivoni rakkauteni 
asfalttiin pirstoutuvan lasisen, lapsellisen luottamukseni.
Kömpelöt pulleat sormet haavoilla liimasin sitä kokoon
kerta toisensa jälkeen.
Miksi hankkia uusi, kun vanhan voi korjata?
Näännyin ja
aamut rullasivat marmorikuulasilmieni editse 
sileinä ja sumuisina.
 

II

Oli jo toinen vuosi
eikä hetkeä, jona en hiippailisi seinillä 
kuin pelon harmaanhäivähtävä varjo, 
kuunkasvoinen pikkutytöksi vanhennut nainen
tanssit yhden miehen askelkuviotasi sinusrytmissäni
sinä ja rumat selvät sävelet, ikikireä pinnasi
minä odottamassa sen napsahtamista ja 
unohdan taas 

hengittää 

Citymarketin kaiuttimista kantautuva 
puhki kulutettu iskelmä 
nostatti huonojen muistojen mylvintää, 
ja edessä jonottavan vihreä nahkatakki 
sai oksennuksen kohoamaan kurkkuun
kavensi näkökentän 
ja näkyviin jäivät vain ohi kävellessään kohti katsovat
joista jokaisella oli sinun raivon irveeseen vääntyneet kasvosi

III

Meillä oli kaoottinen duo, enemmän 
sirkus kuin orkesteri
soimme epävireistä mollia
tihenevällä temmolla        löit        nyrkkiä pöytään
löin päätä seinään
tu-tum tu-tum tu-tum
itsesuojelumekanismina sähköimpulssilukitus
pysyi säpissä sanainen hauta-arkku
tavuista tiiviinä tuu tuu turparulla

 

IV

Hiljaisuus merkitsee usein kahta asiaa:
myöntymistä tai lamaannuttavaa pelkoa,
yleensä valitaan vain yksi
mutta kun silmäni rävähtivät auki, 
saaliseläimen valppaisiin pupilleihin
ja lämpimiin lihaksiin kangistui 
hennon rihmaiseksi jääneen unen tahmea paino, 
painajaiselämässä, joka ryömi lakanoita ryttyyn
oli mahdollista pelätä, lamaantua, 
myöntyä kun ei voinut muutakaan
voi vain repiä salaa kynsinauhansa, syyttää itseään syyttä
kerätä katseellaan
turmellun sielunsa suikaleita 
sängyn alta löytyneiden vaatemyttyjen 
tuntemattomista laaksoista



978 päivää olen nyt juossut pakoon.
kääntynyt aina vasemmalle
ihmetellyt, miksi jouduin hukkaan
miksi
kohtasin uudestaan ja uudestaan
räyhähenkeni, sinut
minä muistan aina, sinut
minä haluan aina
unohtaa.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Fomo sapiens

Alussa luokkahuone oli autio ja tyhjä.

kohta reppujen vetoketjut jo nirskahtelivat, epävarmojen tennarit

patisivat lattiaan hermostuneesti

kunnes taivas repesi ja sen häikäisevästä railosta 

puhkesi hierarkia, alistuksen pyhä kirja

 

ja kaikelle aukesi selitys ja tarkoitus, 

kollektiivinen epävarmuus 

sanattoman yhteisymmärryksen polttoaineeksi.

Keskenkasvuisten katekismusta seuraten

asetuttiin riviin, paremmuusjärjestykseen

hyvä perse ja silkkinen piikkisuora platinablondi 

alfanaaraan harja

se kuuluu tähän reunaan

 

Kun roolit oli jaettu,

tultiin, me

Euroopan omistajat,

tallottiin muut mutasorkkiimme,

jätettiin rivin murheellinen mutrureuna ilman kutsua bileisiin 

möllöttämään rillit huurussa

hiirenkorville taiteltu 

korostustussin huolellisilla vedoilla puhki päntätty

fysiikankirja sylissä

Ne tyytyivät kohtaloonsa

ja painoivat nykerönenänsä takaisin kirjaan

 

Rymistiin loput valkohampaat välkkyen Sannille 

perjantaina klo kakskytkolme, 

sen porukat oli Pattayalla

niillä on vitun kalliit stereot, joita päin kaatua kännissä

kokemattomin peuranvasan jaloin

ja pihassa palju, johon oksentaa aamuyöllä 

kalliiden hakisten kyykkyviiniä

rullakebabia ruokatorvea kärventävällä kastikkeella

 

juhlahumusta ja täysistä muovimukeista huolimatta 

omakotitalon nurkat sakeana pelon seittiä ja epävarmuutta 

hiljaista, kaikkien taakaksi tasan jaettua        mutta silti

maailman yksinäisintä

pelkoa paljastumisesta muita huonommaksi

kelvottomaksi

noloksi 

neitsyeksi

 

kova kiire kirmata

näpistämään tikkari tai huulipuna, 

näyttämisenjanoiset yllytyshullut

joilla on paljon todisteltavaa

kiire

tekemään luisia lapaluita painavia virheitä, 

joista oppii kalliin läksyn

tai sitten ei opi, jää

piiriin pieneen pyörimään

 

Sitä haluaa kokeilla kaiken, katua sitten joskus

kompastua kokemattomuutensa

(mitä missaa, jos räpäyttää nyt silmiä, ei 

räpäytetä)

kantapään kautta oppii aikuisten miesten metkut,

että ilmaiset lounaat ovat tarua

ettei olekaan ikäistään kypsempi,

vaan juuri tarpeeksi lapsi 

uskoakseen jokaisen kehun todeksi.

Joutuu oppimaan

että aina ne haluavat edes vähän 

koskea.

 

Kestääkö kitiinikuori, rusentuuko 

pehmeää nuorta nilaa suojaava ohut kaarnapanssari?

Sinisilmissä vilisevät vitsaukset, kaikki kymmenen

laskuhumalassa suolaiset kasvot kämmenissä 

Sannin faijan rakentamalla komposiittiterassilla kolmelta

tupakan hehkukekäle yön ainoa sävy, joka ei sinerrä

emmä itke

mut älä kerro kenellekään

tiistai 7. helmikuuta 2023

Isä, poika ja pyhä perintö

Muistoissa isä on suoraselkäinen, luja ja vahva kuin viisas mänty. ”Ei ole tapana turhia länkyttää. Puhutaan, jos on asiaa”, sanoo isä ja pilkkoo yhden puun lisää kirveenheilautuksella. 

Kasvaako minusta samanlainen, puuvartinen puurtaja? Onko kohtaloni olla samanlainen? Vaitonainen tavoittamaton, joka kompastuu lopulta kohtalokkaasti omaan hiljaisuuden perintöönsä? 

 

Käytän pelkkiä flanelliruutupaitoja -mies. Rikkinäisten pitkien kalsareiden mies. En luovu Nokian simpukkapuhelimestani -mies. Soittoääneni on Satumaa -mies. Maksan laskut kauan ennen eräpäivää -mies. Perinteisten arvojen nimeen vannova mies. Yhden naisen mies. Puusaunamies. Saunakaljamies. Ruskeakastikemies. Grillimakkaramies. Kuoriperunamies. Meetvurstimies. Korkean kolesterolin mies. Menen lääkäriin vasta emännän pakottamana -mies. Salaatinvieroksujamies. Juon kahvini mustana -mies. Lippalakkimies. Penkkiurheilijamies. Puuseppämies. Erämies. Kumisaapasmies. Riuska mies. Punaisen tuvan mies. Hion puulattian itse 
-mies. Annan pitkin hampain sähkömiehen hoitaa kytkökset -mies. Itken vasta isän hautajaisten jälkeen ja silloinkin salaa -mies. Ylisukupolvisen trauman mies. Autotalliin tunteitaan pakeneva mies. Jääräpäinen mies. Eteläpohjalaismies. Sanon liian harvoin rakastavani -mies. Myönnän virheeni vasta menetettyäni -mies. Yksinäinen mies. Paksun köyden mies. 

maanantai 6. helmikuuta 2023

Hiipuminen

Kun nihkeä kuuma keho makaa kaltaisensa kyljessä

ehtii pohtia kaikenlaista.

sitä heinäkuun hellepäivää, jona käytiin veneellä Vepsässä

sait tikun jalkaasi laiturin harmaasta lankusta, 

ne ovat petollisimpia

nauroit, unohdit hiekkaiset sandaalisi rantaan

eikä niitä koskaan haettu pois sieltä

et harmitellut 

 

sitä marraskuuta, jonka pikkupakkasissa

meillä oli samanlaiset Tokmannin kevyttoppatakit

kuin vanhalla pariskunnalla

-60 %

S ja XL

yhtä rumat, minulla jatkuvasti jumiutuva vetoketju

jota riuhdoit avuliaisuuttasi puhisten hiki otsalla

sinulla tasku, johon tuli tasan kuukausi ostopäivästä reikä 

jota pitkin kotiavain karkasi vuorin uumeniin

 

sitä tammikuun viiman viikkoa, 

kun olisi pitänyt puhua ja

vain oltiin painostavat mykät ja

huudettiin kun olisi pitänyt puhua ja

puhuttiin rumasti kun olisi pitänyt olla hiljaa ja

kierrettiin loputonta riitakehää ja

tallattiin syvenevää vallihautaa sydänlihaan, istutettiin 

liejuisen pinnan alle 

katkeruuden kynsisammalenvihreitä krokotiileja

 

sitä puolta vuotta, joka surtiin

nuoltiin menetyksen sykkivää avohaavaa

metallin maku suussa kuin 

kiväärin teräksinen piippu

vapistiin selin peitto korvissa

läpimärkä nenäliinamytty 

suljetussa nyrkissä

elettiin lopun alkua

viimeisiä yhteisiä hengenvetoja

 

Kun nihkeä kuuma keho makaa kylmän kyljessä

ehtii pohtia kaikenlaista.

Miten oma hiljalleen jäähtyvä kuori

elää nyt eri aikaa

miten sen on elettävä nyt eri aikaa

Miten sydämen symmetristä liejuista rinkiä

asuttavat yhä krokotiilit

ja miten näihin vesiin hukkuu jokainen, jollei ui 

ja voi hukkua, vaikka uisi.

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Viimeinen tango

Kun petos paljastuu, voi usein joko antaa anteeksi tai jättää kaiken, jatkaa yksin eteenpäin.

Tai sitten ei tee kumpaakaan, jää Ikuiseen Kehään, jonka voi murtaa vain yksi riitti. 

Vuosien jälkeen olen valinnut sen, olen tehnyt lopullisen päätökseni, olen viimein jättämässä Kehän, 

lukitsen vastauksen.

Lopussa toinen meistä vastustaa tätä liittoa 

ja vaikenee iäksi.

 

Tähän iltaan olen valmistautunut

kuukausia, viikkoja, tuntikausia,

keskenään kilpaa juoksevia minuutteja 

Olen laatinut mielessäni suunnitelman, kähertänyt hiukseni enkelinkutreiksi, 

maalannut huuleni maailmanloppua hehkuvaksi taivaanrannaksi, 

puuteroinut poskipäilleni kainon punan

kerrannut mielessäni suunnitelman, taivuttanut ripseni, ajellut sääreni, lakannut kynteni, 

pukenut ylleni smaragdinvihreää tyköistuvaa guccia, sukkanauhaa ja monimutkaisia pitsialusvaatteita lanteitani koristavine nyöreineen. olen kerrannut mielessäni suunnitelman

tehnyt kovan työn illan eteen, olen rehkinyt kaikkeni sinun eteesi, olen aina rehkinyt 

ja niin usein pettynyt. tänään en pety, olen käsikirjoittanut kaiken, kerrannut mielessäni suunnitelman. kerrannut huolella.

 

Kun ovikello soi, olen valmis. 

Minä ja neljän ruokalajin illallinen, minä ja sinisenmustat satiinilakanani. 

Minä ja makuuhuoneeseen hankkimasi petoksenkatkuiset tuoksukynttilät. 

 

Rukoilijasirkkojen viimeinen tango alkaa hitaalla temmolla ja kiihtyy kuin syke 

partavedellä pirskotetulla kaulallasi. et aavista tanssivasi jo.

 

 

Levysoittimen neulan alla viulu soi kireästi

 

Naaras pistelee kumppanin poskeensa pää edellä

 

Jousi ei ole koskaan laulanut tätä sinfoniaa yhtä kauniisti

 

Päättömänäkin koiras pyrkii parittelemaan

 

Joka sävel viestii, ettei tästä hetkestä ole enää paluuta mihinkään entiseen

 

Sen takaruumis hakee otetta naaraasta

 

Vikuroit totuuden teräksen alla kuin ori, jonka pöyhkeä ego on kastroitu 

 

Parittelu jatkuu useita tunteja 

kunnes viimeisetkin elonmerkit hiipuvat koiraasta

 

ja se vaikenee iäksi. 

perjantai 18. marraskuuta 2022

Ihmisen paras ystävä

Mitä ei anteeksi anneta, ei voida koskaan unohtaa. Asetun vaivihkaa makuulle jalkopäähän, kun luet Iltalehdestä avioliitossaan epäonnistuneista julkkiksista, tositarinoita mätään maahan pykätyistä huterista hometaloista. Käännät sivun toisensa perään niin rivakasti, ettet voi ehtiä lukemaan kaikkea. Hätistät minut jalallasi pois sängystä. 

 

Olen mitä soveliain narttu. Annan tassua ja kierin kun käsketään, saan herkkupaloja ja toruja, satunnaisia silityksiä ja vihaista riuhdottua hihnaa. Läähätän, uikutan ja ulisen, ulvon ahdinkoani yksin ja yhdessä. Itku purkautuu syvältä ja tulvahtaa ulos suusta, en voi estää sitä. Naapurit jyskyttävät seiniä kuin pieni naiivi sydän rintalastaani. Kipeät kylkiluuni paistavat harmahtavan nahkaverhon läpi. Siellä täällä kaljuja laikkuja, minussa pesivät loiset, olen likainen ja väärä. Huudat, että joskus on parempi päästää irti, kun roikun lahkeessasi. Asetun nuolemaan haavojani nurkkaan, vaivun kevyeen uneen, josta havahdun jokaiseen liikahdukseesi, siihen olen tottunut.

 

Unissani ajan takaa valkoista jänistä, joka kantaa suussaan kultaista kääröä, vastauksia kysymyksiin, joita ei uskalleta esittää. Minä liidän maitten halki sen perässä kuin kanahaukka. Unissani saan suuren kourallisen raksuja, toisenkin kauhallisen perunamuusia, syntymäpäivälahjaksi Pentikin kauniin kulhon. Unissani saan maata siellä, missä sinäkin. Rakastat minua, rakastathan? Tahmeat sekunnit venyvät, aikakauslehden sivu kääntyy, etkä katso kohti. Herään aina ennen kuin vastaat. Kaluan loputtomiin luuta, jonka viskasit. Se on lihasta puhdas ja valkoinen. Jahtaan häntääni. 

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Häkkilintu

Minä oksennan Saabin takapenkille

    vesivelli

        valuu

            jalkatilaan.

Sanot, ettei se haittaa,

että nahan saa kyllä puhtaaksi

sinulla on siihen keinot, sinulla on aineet

sinulla on kaikkeen keinot, voittajan elkeet

Minun nahkani ei saippualla ja kostealla liinalla puhdistu

 

Kuorin itseltäni orvaskeden irti

toivon kaikesta huolimatta

toivon häpeällisen hartaasti

mutta muisto on syöpynyt jo luuytimeen asti

kuva kärähtänyt polttomerkiksi silmän taakse

ja hoet, että panssareiksi on meidät rakennettu

Tiedän, ettei se ole yleispätevä

mutta minä unohdan

tennarisi alla murtuvan kitiinikuorenikin jonnekin


Kahden nukuttava sänky

johon ei kumpikaan meistä sovi enää

Ei erikseen, ei varsinkaan yhdessä

Sinun kireää sahalaitaista läsnäoloasi

loistaa täällä yökin,

yökin suihkun lattialla ilmaa, joka ei ensin päässyt sisään

rupisiin keuhkoihini

eikä nyt muista enää reittiä sieltä ulos

Jos lyöt, älä kiltti lyö

sellaiseen seinään, johon saisit aikaan reiän

katkeruutesi muotoisen

Älä odota reilua peliä, älä oleta

minunkaan kaihtavan vilppiä

ja hihasta vedettyjä valttikortteja

Älä lyö, älä

enää luule, etten jokaista koloa tilkitsisi

 

Hankaan sinua pois

seinälaattojen saumoista

ja sinä hankaat minua

rikki            ehkä 

tarvitsen jonain päivänä 

uuden henkilöllisyyden

Tarvitsen jonain päivänä sen 

vuokravakuuden takaisin,

tarvitsisin jäätyvän sieluni suojaksi

kehikon jostain huojumattomasta


Ehkä lihaa ja kenties luuta

joita ei huutosi kaada kumoon

mutta kaikkea ei voi saada

kaikkeen ei voi yltää

epätoivoinen käteni

kaikista maailman kurottajista

ahnain, nälkäisin

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Rakkaudesta lajiin

Mies kertoo kolmatta kertaa ikävystyttävää tarinaansa Norjasta,

tihrustan simpukkapuhelimensa näytöltä kuvaa iljettävästä kuolleesta kalasta

Hymisen ja myötäilen, poistun viehkosti lanteitani keikutellen.

Naistenhuoneessa kylven Stockmannilta ostamassani hajuvedessä

tuoksuu kalliilta, petollinen poistotuote alehintaan

Olen tehnyt tästä taidetta, tässä lajissa

sitä joko onnistuu tai saa pataansa 

tai pahempaa

 

Korjailen vessan peilin edessä kimaltavaa huulikiiltoani 

Minulla on mauttomat glitterkorkkarit

kolmetoista senttiä stilettoa silosäärteni jatkeeksi

niillä nousen pubiruusujen yläpuolelle

siemailen baaritiskillä minulle tarjottua mansikkamargaritaa.

 

Mietin, mitä nimeä käyttäisin tämän illan.

mies ei ole kysynyt sitä vieläkään,

rakastaa puhua itsestään.

työmiehen suuri koura 

tupakan kellastamine sormenpäineen tarraa takamukseeni

hän on ostanut oikeuden siihen, katson kohti

Mies hymyilee kuin omistaisi 

ja minä annan luulla niin, hymyilen takaisin

annan viedä kotiinsa

vodkanhuuruinen kähmintä alkaa jo taksissa, 

promillet ovat laimentaneet rajan 

sopimattoman ja säädyllisen väliltä

tehneet julkeasta julkista

 

Makuuhuone on tyylikäs, 

sängyn yläpuolella roikkuvissa sisustustauluissa lukee 

“Vaimon valitsema”

Räpäytän silmiä

“Dream big & reach for the stars”

Taulut tärähtelevät rytmissä

Pidän sängynpäädystä kiinni

rakennekynnet kaivautuvat kämmeniin 

juuri sopivasti kipua, että unohdan

missä olen

 

Aamuyöllä äijän takin taskusta 

löytyy musta nahkalompakko

ehdin laskea setelit ulkonakin

niillä maksetaan sähkölasku ja 

arviolta ainakin yksi kauppareissu 

jätän pimeän eteisen taakseni 

jalkapohjassa kantapään kokoiseksi laajentunut silmäpako

riuhdottu niin hätäisesti

Rapun lattia on kylmä ja tahmainen

sipsutan sukkasillani sisäpihalle

 

Kohennan ryhtiä, oion 

yötaivaan sävyssä maisemaan sulautuvan trenssini helmaa

työnnän jalkani kapealestisiin koon 36 korkoihin

ja kädet taskuun, pidän kiinni lompakosta 

koko matkan, lupaan

Kopisen viileään aamuyöhön, 

jossa vain vahvat ja viekkaat selviävät.

maanantai 5. syyskuuta 2022

Ken leikkiin ryhtyy

"Kulma sieltä,

toinen täältä,

ei se ole paljon.

Kyllä minä varmaan voin

ja ehkä ne tosiaan ovat vähän

turhan teräviä

törröttävät rumasti

herättävät vääränlaista huomiota

 

Niin se alkaa, ihan huomaamatta

Saksit

itsesi laatikkoon sopivaksi

kovalla työllä

tajuamatta

kuinka tällaisilla laatikoilla

on tapana kutistua

ja muotoutua uudestaan

loputtomiin, 

loputtoman hankaliksi

kahdeksankulmioiksi

lieriöiksi, kartioiksi, särmiöiksi, 

pyramideiksi 

vailla suoraa kulmaa 


Ne testaavat, kuinka pitkälle

olet valmis menemään.
Ja sinähän olet,

ja sinähän menet.

Nyrhit reunoista

poistat isojakin paloja

Nips naps! Niin se käy.

 

Leikkaat irti ei-toivottuja ominaisuuksiasi

aina siihen asti, että sinusta on jäljellä vain

harmaankalpea pieni nysä

ja laatikon muoto vaihtuu taas

Tällä kertaa

et enää edes täytä sitä

reunasta                              reunaan

Olet taas vääränlainen

 

Konttaat polvet ruvella

ympäri maailmaa

hädissäsi

reittejä joita olet kulkenut

etsien niitä pois heittämiäsi paloja

joita et ajatellut tarvitsevasi

enää koskaan

röyhkeydellä esiin työntyneitä kohtia,

jotka eivät sopineet sen hetken muotoon

Nyt ne olisivatkin yhtäkkiä

kelvollisuutesi edellytys

 

Tämä on leikki

joka jatkuu loputtomiin

ellet osaa itse jättää sitä kesken.

Se on onnistuneesti markkinoitu

sinulle hyvää tekeväksi

                      eheyttäväksi kokemukseksi,

                                           hyödylliseksi ja opettavaiseksi

Jos tähän ryhdyt

hanki polvisuojat

ja ota sakset valmiiksi käteen

– ennakoi!

Niin ne fiksut ja kelvolliset tekevät

Ne kasvottomat, joihin aina viitataan

malliesimerkkeinä onnistujasta

ja hyvästä suorituksesta, mutta

joita ei tapaa eikä näe koskaan

omin silmin

Yksikään joka harhailee sakset kädessä

päämäärättä, pakokauhu pupilleissaan

ei koe itse olevansa hyvä suoritus

Ei

edes

riittävä

 

Valmistaudu laatikkoleikin aikana

kutistumaan salakavalasti

tuntemaan itsesi huonoksi

hukkaamaan merkittäviä osia itsestäsi

ja lopulta kontallasi keräämään

omia rippeitäsi

tulevat vuodet

 

Kaikkia silppujaan

tuskin kukaan

on enää löytänyt.

Et tule enää ehjäksi

vaikka kuinka

liimaisit ja teippaisit

Sinä olet nyt

liimattavaksi leikelty,

saumoistasi

epäonnistuneen eheyttämisen eliksiiriä

pursuava olento,

jolla on edessään pitkä matka

uuden olomuotonsa hyväksymiseen

 

Joka päivä joku lähtee mukaan

laatikkoleikkiin.

Leikkaa ihan vain osoittaakseen,

kuinka hyvin leikkaakaan!

It's all fun and games.


Pisimpään leikkineet

tunnistaa harmaasta ilmeestä

alistuvasta katseesta,

tilanteeseen tyytyvästä

muttei tyytyväisestä.

Sellaisen katseen voi nähdä

Avarassa luonnossa

häviävän hetken gasellin silmissä,

kun se pitkän takaa-ajon uuvuttamana

retkottaa saaliina leijonan suussa

ja tajuaa ennen kuolemaansa,

kuinka kaiken toivon voi heittää

 

Leikkiin ryhtyneet

ja sitä liian pitkään kestäneet

erottaa

myös heidän matalaksi nuijitusta tahdostaan

ja olemattomiin saksitusta

itsearvostuksestaan

Sitä laatikon laitojen sisäpuolelle

aivan alareunaan painettu pieni präntti

kutsuu ”yleishyödylliseksi kyvyksi

sopeutua

ja noudattaa ohjeita” 

 

Jos hyväksyt myös nämä

leikin säännöt,

joista ei hiiskuta mitään

ennen kuin olet jo ahtanut itsesi

ensimmäiseen laatikkoon,

anna mennä

Ole gaselli,

joka kykenee sopeutumaan

tyytymään

kuristumaan kuoliaaksi

pedon vahvojen leukojen välissä

Kuristu.

Kutistu, vaikka mikään ei riitä

ja vaikka se jossain vaiheessa

sammuttaa silmistäsi

sen selittämättömän,

joka erottaa elävän kuolleesta.

 

Paikoillanne.

Valmiit.

Leikkaa.

Läpikulku sallittu

Jonain päivänä

tietoisuuttasi nakertanut kauhu

ja alitajuntaasi hajalle hiertänyt pelko

toteutuu

kun olet kerrankin jättänyt haarniskan kotiin

Sinä päivänä olet tukka takussa

väsynyt kannattelemaan

varjopusseja silmiesi alla

 

Valtava, kulmikas

viiltävän teräväreunainen

lohkare menneisyyttä

kävelee vastaan kadulla

niissä kantapäistä kuluneissa

turkooseissa tennareissaan

joilla potki aikoinaan sinua päähän.

 

Etkä ehdi enää kohtaamista karkuun, et pääse piiloon

Molemmille on selvää, ettei tällaisia tuttuja tervehditä,

ei pysähdytä muodon vuoksi rupattelemaan

On olemassa hyvänpäiväntuttuja ja sitten on näitä

vanhoja vihollisia mustaa mätää tulvineelta vuosikymmeneltä

Menneisyys katsoo sinua silmiin säälittä

ja sinä katsot takaisin

Katsot, koska et halua

olla se heikko ja alistuva itsesi,

jona mennyt sinut tuntee,

et halua antaa sen hallita sinua

vaan antaa ymmärtää, että

olet nykyään 

niin itsesi kuin tilanteenkin herra

 

Katsot, koska haluat

viestiä voittaneesi

tämän ottelun,

vaikka et ole itsekään varma, voititko

tai edes onko kamppailu vielä ohi

Tässä ottelussa

pätivät viidakon lait.

Tässä ottelussa

vilppi oli tahallista ja avointa

Veri lensi kaaressa

eikä tuomari tehnyt mitään.

Tuli jatkoajan jatkoajan jatkoaika, tuli

rangaistuspotkuja

suoraan kasvoihin

rikkeistä, joita ei tehty

koskien sääntöjä, joista et tiennyt

ja joita ei pitäisi tässä lajissa olla

 

Mutta nyt katsot kuitenkin silmiin.

On pakko.

Katsot, vaikka kuristaa

Katsot, vaikka pelottaa

Katsot, vaikka hävettää

Katsot, koska tiedät, ettei häpeä katoa

sillä että sen mieleltään kieltää

ja jättää käsittelemättä


Häpeä ei pakkaa rojujaan ja muuta muualle,

vaikka käskisit lahjoisit anelisit kiristäisit kyyneliä tiristäisit

Se on jo asettunut taloksi

purkanut muuttolaatikot

mässännyt vuodet ravinnokseen sisuskalujasi

ja jättänyt sotkunsa sinun siivottavaksesi

Häpeä on ripustanut amppelin alimpaan kylkiluuhusi

ihan niin kuin omaan kotiin ripustetaan

Se on vallannut pölyisimmätkin nurkat,

koteloitunut kehoosi alivuokralaiseksi,

jonka majailusta sinä olet maksanut

kallista hintaa

 

Menneisyys

ohittaa sinut nyt

kohtuullisen välimatkan päästä

kuin mitään ei olisi tapahtunut

Se ohittaa sinut

huomiota herättämättä

niin kuin kuka tahansa,

mutta sen hengitys höyryää helteelläkin

jos tajuaa katsoa tarkkaan.

Kukaan

ei saa tietää.

 

Yhteinen matkanne on kuin näkymätön hitsaussauma,

joka pitää teidät tiukasti kiinni toisissanne

Se polttaa taas yliherkkää nahkaasi rakkuloille

aivan kuin sauma hehkuisi vielä

tuoreuttaan tulikuumana

Kukaan

ulkopuolinen

ei koskaan saanut tietää.

 

Sinun piti alun perin valita toinen reitti,

ei pitänyt ylipäätään olla siellä tänään,

ei pitäisi ylipäätään olla

Piti olla muualla,

olisi kannattanut olla muualla,

olisi kannattanut

olla olematta.