Isä, poika ja pyhä perintö

Muistoissa isä on suoraselkäinen, luja ja vahva kuin viisas mänty. ”Ei ole tapana turhia länkyttää. Puhutaan, jos on asiaa”, sanoo isä ja pilkkoo yhden puun lisää kirveenheilautuksella. 

Kasvaako minusta samanlainen, puuvartinen puurtaja? Onko kohtaloni olla samanlainen? Vaitonainen tavoittamaton, joka kompastuu lopulta kohtalokkaasti omaan hiljaisuuden perintöönsä? 

 

Käytän pelkkiä flanelliruutupaitoja -mies. Rikkinäisten pitkien kalsareiden mies. En luovu Nokian simpukkapuhelimestani -mies. Soittoääneni on Satumaa -mies. Maksan laskut kauan ennen eräpäivää -mies. Perinteisten arvojen nimeen vannova mies. Yhden naisen mies. Puusaunamies. Saunakaljamies. Ruskeakastikemies. Grillimakkaramies. Kuoriperunamies. Meetvurstimies. Korkean kolesterolin mies. Menen lääkäriin vasta emännän pakottamana -mies. Salaatinvieroksujamies. Juon kahvini mustana -mies. Lippalakkimies. Penkkiurheilijamies. Puuseppämies. Erämies. Kumisaapasmies. Riuska mies. Punaisen tuvan mies. Hion puulattian itse 
-mies. Annan pitkin hampain sähkömiehen hoitaa kytkökset -mies. Itken vasta isän hautajaisten jälkeen ja silloinkin salaa -mies. Ylisukupolvisen trauman mies. Autotalliin tunteitaan pakeneva mies. Jääräpäinen mies. Eteläpohjalaismies. Sanon liian harvoin rakastavani -mies. Myönnän virheeni vasta menetettyäni -mies. Yksinäinen mies. Paksun köyden mies. 

Hiipuminen

Kun nihkeä kuuma keho makaa kaltaisensa kyljessä

ehtii pohtia kaikenlaista.

sitä heinäkuun hellepäivää, jona käytiin veneellä Vepsässä

sait tikun jalkaasi laiturin harmaasta lankusta, 

ne ovat petollisimpia

nauroit, unohdit hiekkaiset sandaalisi rantaan

eikä niitä koskaan haettu pois sieltä

et harmitellut 

 

sitä marraskuuta, jonka pikkupakkasissa

meillä oli samanlaiset Tokmannin kevyttoppatakit

kuin vanhalla pariskunnalla

-60 %

S ja XL

yhtä rumat, minulla jatkuvasti jumiutuva vetoketju

jota riuhdoit avuliaisuuttasi puhisten hiki otsalla

sinulla tasku, johon tuli tasan kuukausi ostopäivästä reikä 

jota pitkin kotiavain karkasi vuorin uumeniin

 

sitä tammikuun viiman viikkoa, 

kun olisi pitänyt puhua ja

vain oltiin painostavat mykät ja

huudettiin kun olisi pitänyt puhua ja

puhuttiin rumasti kun olisi pitänyt olla hiljaa ja

kierrettiin loputonta riitakehää ja

tallattiin syvenevää vallihautaa sydänlihaan, istutettiin 

liejuisen pinnan alle 

katkeruuden kynsisammalenvihreitä krokotiileja

 

sitä puolta vuotta, joka surtiin

nuoltiin menetyksen sykkivää avohaavaa

metallin maku suussa kuin 

kiväärin teräksinen piippu

vapistiin selin peitto korvissa

läpimärkä nenäliinamytty 

suljetussa nyrkissä

elettiin lopun alkua

viimeisiä yhteisiä hengenvetoja

 

Kun nihkeä kuuma keho makaa kylmän kyljessä

ehtii pohtia kaikenlaista.

Miten oma hiljalleen jäähtyvä kuori

elää nyt eri aikaa

miten sen on elettävä nyt eri aikaa

Miten sydämen symmetristä liejuista rinkiä

asuttavat yhä krokotiilit

ja miten näihin vesiin hukkuu jokainen, jollei ui 

ja voi hukkua, vaikka uisi.

Viimeinen tango

Kun petos paljastuu, voi usein joko antaa anteeksi tai jättää kaiken, jatkaa yksin eteenpäin.

Tai sitten ei tee kumpaakaan, jää Ikuiseen Kehään, jonka voi murtaa vain yksi riitti. 

Vuosien jälkeen olen valinnut sen, olen tehnyt lopullisen päätökseni, olen viimein jättämässä Kehän, 

lukitsen vastauksen.

Lopussa toinen meistä vastustaa tätä liittoa 

ja vaikenee iäksi.

 

Tähän iltaan olen valmistautunut

kuukausia, viikkoja, tuntikausia,

keskenään kilpaa juoksevia minuutteja 

Olen laatinut mielessäni suunnitelman, kähertänyt hiukseni enkelinkutreiksi, 

maalannut huuleni maailmanloppua hehkuvaksi taivaanrannaksi, 

puuteroinut poskipäilleni kainon punan

kerrannut mielessäni suunnitelman, taivuttanut ripseni, ajellut sääreni, lakannut kynteni, 

pukenut ylleni smaragdinvihreää tyköistuvaa guccia, sukkanauhaa ja monimutkaisia pitsialusvaatteita lanteitani koristavine nyöreineen. olen kerrannut mielessäni suunnitelman

tehnyt kovan työn illan eteen, olen rehkinyt kaikkeni sinun eteesi, olen aina rehkinyt 

ja niin usein pettynyt. tänään en pety, olen käsikirjoittanut kaiken, kerrannut mielessäni suunnitelman. kerrannut huolella.

 

Kun ovikello soi, olen valmis. 

Minä ja neljän ruokalajin illallinen, minä ja sinisenmustat satiinilakanani. 

Minä ja makuuhuoneeseen hankkimasi petoksenkatkuiset tuoksukynttilät. 

 

Rukoilijasirkkojen viimeinen tango alkaa hitaalla temmolla ja kiihtyy kuin syke 

partavedellä pirskotetulla kaulallasi. et aavista tanssivasi jo.

 

 

Levysoittimen neulan alla viulu soi kireästi

 

Naaras pistelee kumppanin poskeensa pää edellä

 

Jousi ei ole koskaan laulanut tätä sinfoniaa yhtä kauniisti

 

Päättömänäkin koiras pyrkii parittelemaan

 

Joka sävel viestii, ettei tästä hetkestä ole enää paluuta mihinkään entiseen

 

Sen takaruumis hakee otetta naaraasta

 

Vikuroit totuuden teräksen alla kuin ori, jonka pöyhkeä ego on kastroitu 

 

Parittelu jatkuu useita tunteja 

kunnes viimeisetkin elonmerkit hiipuvat koiraasta

 

ja se vaikenee iäksi. 

Ihmisen paras ystävä

Mitä ei anteeksi anneta, ei voida koskaan unohtaa. Asetun vaivihkaa makuulle jalkopäähän, kun luet Iltalehdestä avioliitossaan epäonnistuneista julkkiksista, tositarinoita mätään maahan pykätyistä huterista hometaloista. Käännät sivun toisensa perään niin rivakasti, ettet voi ehtiä lukemaan kaikkea. Hätistät minut jalallasi pois sängystä. 

 

Olen mitä soveliain narttu. Annan tassua ja kierin kun käsketään, saan herkkupaloja ja toruja, satunnaisia silityksiä ja vihaista riuhdottua hihnaa. Läähätän, uikutan ja ulisen, ulvon ahdinkoani yksin ja yhdessä. Itku purkautuu syvältä ja tulvahtaa ulos suusta, en voi estää sitä. Naapurit jyskyttävät seiniä kuin pieni naiivi sydän rintalastaani. Kipeät kylkiluuni paistavat harmahtavan nahkaverhon läpi. Siellä täällä kaljuja laikkuja, minussa pesivät loiset, olen likainen ja väärä. Huudat, että joskus on parempi päästää irti, kun roikun lahkeessasi. Asetun nuolemaan haavojani nurkkaan, vaivun kevyeen uneen, josta havahdun jokaiseen liikahdukseesi, siihen olen tottunut.

 

Unissani ajan takaa valkoista jänistä, joka kantaa suussaan kultaista kääröä, vastauksia kysymyksiin, joita ei uskalleta esittää. Minä liidän maitten halki sen perässä kuin kanahaukka. Unissani saan suuren kourallisen raksuja, toisenkin kauhallisen perunamuusia, syntymäpäivälahjaksi Pentikin kauniin kulhon. Unissani saan maata siellä, missä sinäkin. Rakastat minua, rakastathan? Tahmeat sekunnit venyvät, aikakauslehden sivu kääntyy, etkä katso kohti. Herään aina ennen kuin vastaat. Kaluan loputtomiin luuta, jonka viskasit. Se on lihasta puhdas ja valkoinen. Jahtaan häntääni. 

Häkkilintu

Minä oksennan Saabin takapenkille

    vesivelli

        valuu

            jalkatilaan.

Sanot, ettei se haittaa,

että nahan saa kyllä puhtaaksi

sinulla on siihen keinot, sinulla on aineet

sinulla on kaikkeen keinot, voittajan elkeet

Minun nahkani ei saippualla ja kostealla liinalla puhdistu

 

Kuorin itseltäni orvaskeden irti

toivon kaikesta huolimatta

toivon häpeällisen hartaasti

mutta muisto on syöpynyt jo luuytimeen asti

kuva kärähtänyt polttomerkiksi silmän taakse

ja hoet, että panssareiksi on meidät rakennettu

Tiedän, ettei se ole yleispätevä

mutta minä unohdan

tennarisi alla murtuvan kitiinikuorenikin jonnekin

Kahden nukuttava sänky

johon ei kumpikaan meistä sovi enää

Ei erikseen, ei varsinkaan yhdessä

Sinun kireää sahalaitaista läsnäoloasi

loistaa täällä yökin,

yökin suihkun lattialla ilmaa, joka ei ensin päässyt sisään

rupisiin keuhkoihini

eikä nyt muista enää reittiä sieltä ulos

Jos lyöt, älä kiltti lyö

sellaiseen seinään, johon saisit aikaan reiän

katkeruutesi muotoisen

Älä odota reilua peliä, älä oleta

minunkaan kaihtavan vilppiä

ja hihasta vedettyjä valttikortteja

Älä lyö, älä

enää luule, etten jokaista koloa tilkitsisi

 

Hankaan sinua pois

seinälaattojen saumoista

ja sinä hankaat minua

rikki            ehkä 

tarvitsen jonain päivänä 

uuden henkilöllisyyden

Tarvitsen jonain päivänä sen 

vuokravakuuden takaisin,

tarvitsisin jäätyvän sieluni suojaksi

kehikon jostain huojumattomasta

Ehkä lihaa ja kenties luuta

joita ei huutosi kaada kumoon

mutta kaikkea ei voi saada

kaikkeen ei voi yltää

epätoivoinen käteni

kaikista maailman kurottajista

ahnain, nälkäisin

Rakkaudesta lajiin

Mies kertoo kolmatta kertaa ikävystyttävää tarinaansa Norjasta,

tihrustan simpukkapuhelimensa näytöltä kuvaa iljettävästä kuolleesta kalasta

Hymisen ja myötäilen, poistun viehkosti lanteitani keikutellen.

Naistenhuoneessa kylven Stockmannilta ostamassani hajuvedessä

tuoksuu kalliilta, petollinen poistotuote alehintaan

Olen tehnyt tästä taidetta, tässä lajissa

sitä joko onnistuu tai saa pataansa 

tai pahempaa

 

Korjailen vessan peilin edessä kimaltavaa huulikiiltoani 

Minulla on mauttomat glitterkorkkarit

kolmetoista senttiä stilettoa silosäärteni jatkeeksi

niillä nousen pubiruusujen yläpuolelle

siemailen baaritiskillä minulle tarjottua mansikkamargaritaa.

 

Mietin, mitä nimeä käyttäisin tämän illan.

mies ei ole kysynyt sitä vieläkään,

rakastaa puhua itsestään.

työmiehen suuri koura 

tupakan kellastamine sormenpäineen tarraa takamukseeni

hän on ostanut oikeuden siihen, katson kohti

Mies hymyilee kuin omistaisi 

ja minä annan luulla niin, hymyilen takaisin

annan viedä kotiinsa

vodkanhuuruinen kähmintä alkaa jo taksissa, 

promillet ovat laimentaneet rajan 

sopimattoman ja säädyllisen väliltä

tehneet julkeasta julkista

 

Makuuhuone on tyylikäs, 

sängyn yläpuolella roikkuvissa sisustustauluissa lukee 

“Vaimon valitsema”

Räpäytän silmiä

“Dream big & reach for the stars”

Taulut tärähtelevät rytmissä

Pidän sängynpäädystä kiinni

rakennekynnet kaivautuvat kämmeniin 

juuri sopivasti kipua, että unohdan

missä olen

 

Aamuyöllä äijän takin taskusta 

löytyy musta nahkalompakko

ehdin laskea setelit ulkonakin

niillä maksetaan sähkölasku ja 

arviolta ainakin yksi kauppareissu 

jätän pimeän eteisen taakseni 

jalkapohjassa kantapään kokoiseksi laajentunut silmäpako

riuhdottu niin hätäisesti

Rapun lattia on kylmä ja tahmainen

sipsutan sukkasillani sisäpihalle

 

Kohennan ryhtiä, oion 

yötaivaan sävyssä maisemaan sulautuvan trenssini helmaa

työnnän jalkani kapealestisiin koon 36 korkoihin

ja kädet taskuun, pidän kiinni lompakosta 

koko matkan, lupaan

Kopisen viileään aamuyöhön, 

jossa vain vahvat ja viekkaat selviävät.

Ken leikkiin ryhtyy

"Kulma sieltä,

toinen täältä,

ei se ole paljon.

Kyllä minä varmaan voin

ja ehkä ne tosiaan ovat vähän

turhan teräviä

törröttävät rumasti

herättävät vääränlaista huomiota”

 

Niin se alkaa, ihan huomaamatta

Saksit

itsesi laatikkoon sopivaksi

kovalla työllä

tajuamatta

kuinka tällaisilla laatikoilla

on tapana kutistua

ja muotoutua uudestaan

loputtomiin, 

loputtoman hankaliksi

kahdeksankulmioiksi

lieriöiksi, kartioiksi, särmiöiksi, 

pyramideiksi 

vailla suoraa kulmaa 

Ne testaavat, kuinka pitkälle

olet valmis menemään.
Ja sinähän olet,

ja sinähän menet.

Nyrhit reunoista

poistat isojakin paloja

Nips naps! Niin se käy.

 

Leikkaat irti ei-toivottuja ominaisuuksiasi

aina siihen asti, että sinusta on jäljellä vain

harmaankalpea pieni nysä

ja laatikon muoto vaihtuu taas

Tällä kertaa

et enää edes täytä sitä

reunasta                              reunaan

Olet taas vääränlainen

 

Konttaat polvet ruvella

ympäri maailmaa

hädissäsi

reittejä joita olet kulkenut

etsien niitä pois heittämiäsi paloja

joita et ajatellut tarvitsevasi

enää koskaan

röyhkeydellä esiin työntyneitä kohtia,

jotka eivät sopineet sen hetken muotoon

Nyt ne olisivatkin yhtäkkiä

kelvollisuutesi edellytys

 

Tämä on leikki

joka jatkuu loputtomiin

ellet osaa itse jättää sitä kesken.

Se on onnistuneesti markkinoitu

sinulle hyvää tekeväksi

                      eheyttäväksi kokemukseksi,

                                           hyödylliseksi ja opettavaiseksi

Jos tähän ryhdyt

hanki polvisuojat

ja ota sakset valmiiksi käteen

– ennakoi!

Niin ne fiksut ja kelvolliset tekevät

Ne kasvottomat, joihin aina viitataan

malliesimerkkeinä onnistujasta

ja hyvästä suorituksesta, mutta

joita ei tapaa eikä näe koskaan

omin silmin

Yksikään joka harhailee sakset kädessä

päämäärättä, pakokauhu pupilleissaan

ei koe itse olevansa hyvä suoritus

Ei

edes

riittävä

 

Valmistaudu laatikkoleikin aikana

kutistumaan salakavalasti

tuntemaan itsesi huonoksi

hukkaamaan merkittäviä osia itsestäsi

ja lopulta kontallasi keräämään

omia rippeitäsi

tulevat vuodet

 

Kaikkia silppujaan

tuskin kukaan

on enää löytänyt.

Et tule enää ehjäksi

vaikka kuinka

liimaisit ja teippaisit

Sinä olet nyt

liimattavaksi leikelty,

saumoistasi

epäonnistuneen eheyttämisen eliksiiriä

pursuava olento,

jolla on edessään pitkä matka

uuden olomuotonsa hyväksymiseen

 

Joka päivä joku lähtee mukaan

laatikkoleikkiin.

Leikkaa ihan vain osoittaakseen,

kuinka hyvin leikkaakaan!

It's all fun and games.

Pisimpään leikkineet

tunnistaa harmaasta ilmeestä

alistuvasta katseesta,

tilanteeseen tyytyvästä

muttei tyytyväisestä.

Sellaisen katseen voi nähdä

Avarassa luonnossa

häviävän hetken gasellin silmissä,

kun se pitkän takaa-ajon uuvuttamana

retkottaa saaliina leijonan suussa

ja tajuaa ennen kuolemaansa,

kuinka kaiken toivon voi heittää

 

Leikkiin ryhtyneet

ja sitä liian pitkään kestäneet

erottaa

myös heidän matalaksi nuijitusta tahdostaan

ja olemattomiin saksitusta

itsearvostuksestaan

Sitä laatikon laitojen sisäpuolelle

aivan alareunaan painettu pieni präntti

kutsuu ”yleishyödylliseksi kyvyksi

sopeutua

ja noudattaa ohjeita” 

 

Jos hyväksyt myös nämä

leikin säännöt,

joista ei hiiskuta mitään

ennen kuin olet jo ahtanut itsesi

ensimmäiseen laatikkoon,

anna mennä

Ole gaselli,

joka kykenee sopeutumaan

tyytymään

kuristumaan kuoliaaksi

pedon vahvojen leukojen välissä

Kuristu.

Kutistu, vaikka mikään ei riitä

ja vaikka se jossain vaiheessa

sammuttaa silmistäsi

sen selittämättömän,

joka erottaa elävän kuolleesta.

 

Paikoillanne.

Valmiit.

Leikkaa.

Läpikulku sallittu

Jonain päivänä

tietoisuuttasi nakertanut kauhu

ja alitajuntaasi hajalle hiertänyt pelko

toteutuu

kun olet kerrankin jättänyt haarniskan kotiin

Sinä päivänä olet tukka takussa

väsynyt kannattelemaan

varjopusseja silmiesi alla

 

Valtava, kulmikas

viiltävän teräväreunainen

lohkare menneisyyttä

kävelee vastaan kadulla

niissä kantapäistä kuluneissa

turkooseissa tennareissaan

joilla potki aikoinaan sinua päähän.

 

Etkä ehdi enää kohtaamista karkuun, et pääse piiloon

Molemmille on selvää, ettei tällaisia tuttuja tervehditä,

ei pysähdytä muodon vuoksi rupattelemaan

On olemassa hyvänpäiväntuttuja ja sitten on näitä

vanhoja vihollisia mustaa mätää tulvineelta vuosikymmeneltä

Menneisyys katsoo sinua silmiin säälittä

ja sinä katsot takaisin

Katsot, koska et halua

olla se heikko ja alistuva itsesi,

jona mennyt sinut tuntee,

et halua antaa sen hallita sinua

vaan antaa ymmärtää, että

olet nykyään 

niin itsesi kuin tilanteenkin herra

 

Katsot, koska haluat

viestiä voittaneesi

tämän ottelun,

vaikka et ole itsekään varma, voititko

tai edes onko kamppailu vielä ohi

Tässä ottelussa

pätivät viidakon lait.

Tässä ottelussa

vilppi oli tahallista ja avointa

Veri lensi kaaressa

eikä tuomari tehnyt mitään.

Tuli jatkoajan jatkoajan jatkoaika, tuli

rangaistuspotkuja

suoraan kasvoihin

rikkeistä, joita ei tehty

koskien sääntöjä, joista et tiennyt

ja joita ei pitäisi tässä lajissa olla

 

Mutta nyt katsot kuitenkin silmiin.

On pakko.

Katsot, vaikka kuristaa

Katsot, vaikka pelottaa

Katsot, vaikka hävettää

Katsot, koska tiedät, ettei häpeä katoa

sillä että sen mieleltään kieltää

ja jättää käsittelemättä

Häpeä ei pakkaa rojujaan ja muuta muualle,

vaikka käskisit lahjoisit anelisit kiristäisit kyyneliä tiristäisit

Se on jo asettunut taloksi

purkanut muuttolaatikot

mässännyt vuodet ravinnokseen sisuskalujasi

ja jättänyt sotkunsa sinun siivottavaksesi

Häpeä on ripustanut amppelin alimpaan kylkiluuhusi

ihan niin kuin omaan kotiin ripustetaan

Se on vallannut pölyisimmätkin nurkat,

koteloitunut kehoosi alivuokralaiseksi,

jonka majailusta sinä olet maksanut

kallista hintaa

 

Menneisyys

ohittaa sinut nyt

kohtuullisen välimatkan päästä

kuin mitään ei olisi tapahtunut

Se ohittaa sinut

huomiota herättämättä

niin kuin kuka tahansa,

mutta sen hengitys höyryää helteelläkin

jos tajuaa katsoa tarkkaan.

Kukaan

ei saa tietää.

 

Yhteinen matkanne on kuin näkymätön hitsaussauma,

joka pitää teidät tiukasti kiinni toisissanne

Se polttaa taas yliherkkää nahkaasi rakkuloille

aivan kuin sauma hehkuisi vielä

tuoreuttaan tulikuumana

Kukaan

ulkopuolinen

ei koskaan saanut tietää.

 

Sinun piti alun perin valita toinen reitti,

ei pitänyt ylipäätään olla siellä tänään,

ei pitäisi ylipäätään olla

Piti olla muualla,

olisi kannattanut olla muualla,

olisi kannattanut

olla olematta.

Puu

Huusin monta vuotta ääntäni käheäksi

syvään korkeajännitettään humisevaan metsään.

Minä olin se kuuluisa puu, joka kaatui

kun kukaan ei ollut kuulemassa

ja siellä makaan edelleen

sinnikkäästi sykkivät juureni

kostealla mättäällä leväten.

Erotan kaarevan sinikuvun lajitovereideni ylpeiden oksien lomitse

 

Kaaduin ja minusta ei lähtenyt             pihaustakaan

vihdoin voi lakata miettimästä vanhaa ikuisuuskysymystä

ja keksiä uuden tilalle.

Aloin pitää meteliä

vasta vuosia myöhemmin

pehmeän jälsinen kitakielekkeeni vaikeroinnista väpättäen.

Ehkä joskus vielä rungostani on hyötyä.

Ehkä joku tekee minusta vaikka yöpöydän,

jonka yksi jalka on häiritsevästi lyhyempi kuin muut

mutta minut voi vakauttaa

vaikka elämänhallintaoppaalla

joka sopii virkaansa

kuin puukenkä levottoman tuhkimon jalkaan

Onnen pitkä oppimäärä

I

 

Elämä alkaa parkaisusta

Keuhkojen ensitäyttymisestä

Jos ei itke, ei hengitä

Punaiset ruttuun rypistyneet kasvot, 

joita Onnellisimmat katsovat 

kyllästymättä. 

Lupaavat itselleen 

tehdä parhaansa

ja jos hyvin käy, 

tekevät juuri niin. 

 

 

II 

 

Tulee aika, kun opit katsomaan takaisin 

uhma vaaleissa kulmakarvoissasi

sanot, ettet sinä ainakaan koskaan 

kasva tuollaiseksi tylsäksi

ja että kun isona rakennat talon, 

ruokana on aina ranskalaisia

ja nauravia nakkeja

tapetteihin saa piirtää vahaliiduilla 

kaukaisten maiden linnoja ja prinsessoja

alakertaan pääsee liukumäellä

eikä yhtäkään majaa 

tarvitse purkaa 

III

 

Kiherrystä tyttöjen pukuhuoneessa 

Häpeät leveää lantiotasi, kokemattomuuttasi

ja rintakehääsi vastanousseita nuppuja

Kannat ruokalassa tärisevin käsin tarjotinta

ja rinnassa lepattavaa nuorta sydäntä, elämännälkää

jottei mitään 

läikkyisi hukkaan

 

IV 

 

Etsit paikkaasi

vieraan käytävän ihmismassasta,

tuttuja kasvoja, oikeaa luokkaa,

helpotusta 

hiertävään repunhihnaan, 

sydänsurujen kaivertamaan kipeään onkaloon

Tuijotat sumein silmin ruutupaperia

kohta 8: leva, lever, levde, levt

 

V 

 

Rakkaus maistuu tummilta kirsikoilta

kampuksen lähellä vanhan jalavan alla

toisen syliin suljettuna 

koko maailma avoinna

 

VI 

 

Sairaalan ikkunalla on ruukkukasvi

sinullakin sylissä nyt jotain, mistä täytyy pitää huolta

nyytti pientä päättäväistä tuhinaa, joka saa tajuamaan

ettet elämässäsi mitään tule muistelemaan

niin kuin tätä hetkeä muistelet 

Tiedät liittyneesi Onnellisimpien joukkoon

VII

 

Aina tahtoisi aikaa 

enemmän kuin voi saada

Aikaa lukea toisenkin iltasadun,

aikaa unohtua aamuisin 

tiskipöydän kulmalle kuin eilisaamun lehti

kahmien ylimääräisiä yhteisiä hetkiä

ikuistaa tämä irronnut maitohammas,

tämä ensimmäinen koulupäivä,

ohi nilkuttavat vaikeat teinivuodet ja

kiitävät onnen hetket

kunnes jonain päivänä ymmärrät

huolenpitäjän roolin siirtyneen hänelle, 

josta sinä kerran pidit huolta

VIII

 

Sitä tahtoo elämän, joka alkaa parkaisusta ja

päättyy ryppyiseen hymyyn

pitkän elämänviivan lopussa seisovaan kiitokseen

silmäluomien laskeutuvaan esirippuun, 

menolippuun 

unen maan kultaporteille

Paratiisi

On ikuinen lauantai.
Airo haroo lampea kuin kampa puolipilvistä 
sileää tukkaa

taivaista, takutonta. 

Annetaan mustikoiden levätä varvikossa
uskotaan, että mitä ikinä täältä väkipakolla ottaisikaan mukaansa, 
sen huomaisi kadonneen lappuhaalarinsa taskusta kotiovella.
Ei tarvita todisteita visiitistä, ei matkamuistoja
sillä maisema painuu silmäluomien sisäpintoihin
hyväilevänä värikuvana.
Joku lakaisee täällä hiirenportaatkin valmiiksi
verhoilee rinteessä jylhänä seisovan pitsihuvilan erkkerin samettisohvan 
lempivärilläsi
sekoittaa taivaanrantaan juuri sopivat sävyt
antaa haarapääskyn tehdä pesän auringonraitaiseen kiharasykeröön päälaella.

On levähdyksen ja pysähtyneisyyden hetki.
Leikataan aikakauslehdestä suloisia, sopivia sanoja
ei sohaista sormeen askartelusaksien kärjellä
Otetaan iso pala täytekakkua vailla huolta huomisesta,
heitetään kaistapäänä kirmaavalle luppakorvalle keppi yhä uudestaan, 
tunnetaan kermatoffeen värisen kissan kehräys reisiä vasten rottinkituolissa
Täällä laiturista ei irtoa harmaita tikkuja jalkapohjiin,
jokaiselle pannukakulle riittää sopivasti mansikkahilloa
ja sanat putoavat paikoilleen laivastonsinisen muistikirjan sivuille
kuin runossa olisi ollut kullekin muovattuja koloja 
juuri oikeita tavuja odottamassa

On tuulessa taipuvaa heinikkoa lempeän kesäsateen maassa.
Laventelista sadehattua ja kumisaapasta sävy sävyyn, 
räystäänalusta täynnä metsäkauriin vasan täplikästä kylkeä,
rusakon vaaleaa hännäntöpöä, karhun karkeakarvaista muhkeaa käpälää
kaikki sadetta pitämässä, vieri vieressä, jokainen tahollaan ja sulassa sovussa
Ränni valuttamassa uutta elinvoimaa ahnaasti hörppäävälle mättäälle,
sateen sormenpäät rummuttamassa peltikattoa,
kaikkea sitä 
mitä paratiisista on jäljellä.

Hautajaisissa sataa aina suolavettä

Pahvilaatikoiden keskellä murehdittujen öiden jäljiltä

olisi niin paljon sanottavaa

liikaa korjattavaa

niin vähän työkaluiksi kelpaavia sanoja, astaloita

mukiloida määränpäämme muuksi

 

Rätisevä autoradio luukuttaa eilisiä hittejä 

kun muusikot jossain valvovat yönsä 

ja jo toiveajattelevat levyilleen huomisia

Kissa maukuu kantokopassaan Tuure Kilpeläisen päälle

 

Puhkon ympäriltämme tukahduttavan kuplan ja kysyn

jotain muuta kuin mitä oikeasti pitäisi, mitä vain

”muistaks sen tosi imelän, hitaan biisin

jota sillon aina kuunneltiin mankalla

ja jonka päälle nauhoitettiin vahingossa

se joku Leevin kappale, jossa 

se varastaa muijalleen takin ja 

kaikki menee päin persettä niinku aina”

 

Jos seuraavastakin risteyksestä ehditään 

vanhoilla vihreillä 

pysähtymättä, vielä rakastaa

ei rakasta      rakastaa        ei rakasta

 

Pidät katseen tiukasti tiessä, suupielesi kiristyy

ja kun lopulta toteat 

ettet muista mitään niin vanhoja juttuja

se on napakka isku 

rusahtavaa sydänluuta,

harkittu murskavoitto tylpällä esineellä

 

Aikuisuus on sitä, että nielee näitä 

kulmikkaita, teräviä tosiasioita

hautajaisten suolaisia kiteytyneitä, patoutuneita.

Oppii, että elämässä 

voi lopulta luottaa vain harvoihin asioihin 

kuten siihen, että tulevana yksinäisenä yönä 

leikkaan kriisiapuna ruman otsatukan 

tylsillä keittiösaksilla

ja että jos kissa tipahtaa parvekkeelta, lupaan tipahtaa perässä

enkä ole koskaan ennenkään                                         jaloilleni pudonnut.