Halusin pysyä lapsena
kaikesta huolimatta jalkani puskivat päättäväisesti
ulos barbisandaaleista
ja vuosituhannen vaihteen tyttölapselle värikoodatut vaatteeni
repesivät päältäni ja
innonvirneeseeni avautui opinportti.
Lopulta suu tulvi rautahampaannysää
ja kiusallisia kysymyksiä, jotka saivat kahvipöydän hiljentymään
suvun naiset hermohyörimään ja harhautushäärimään
pullavateineen, tasseineen ja sokerikkoineen,
ja aikamiehet keskustelemaan urheilusta tai säästä
kaikesta tavallisenharmaasta ja turvallisesta, josta olla tarpeen vaatiessa
mukavan verran eri mieltä.
Aikaisesta kotiintuloajasta harmistuneena
järsin pahvista pilliä
ja tuolien kolinan ylitse
muu pöytäseurue kiitteli onneaan,
ettei hiuslakkaa
myyty enää pakattuna kolkuttelevaan alumiiniseen omaantuntoon
Voisiko meitä pelastaa enää?
Aikuisuuden paino
kuristi hiljalleen hengiltä
hengästymätöntä lapsenuskoani ihmisten hyvään tahtoon
ja jaloihin tarkoitusperiin.
Uutiset olivat yhtä tulvivaa kurjaa
metsäpaloa, ahneutta, nälkää, sotaa ja murhaa.
Maailmanparantajan vimma parantaa maailmaa oli ärhäkkä syöpä
jota sairastava näki maailmansa pahenevan silmissä.
Parhaiten pärjäsi yksilö, joka piti silmät kiinni
joka oli yhtä aikaa riittävän viisas ja tarpeeksi typerä
jättääkseen jatkokysymykset esittämättä.
Irvistellen puhuin kauniisti peilin edessä
ja opettelin uskomaan savuun ilman tulta.
Niistin harmaata räkää.
Aloin runnoa hyvinvointia ruotooni,
pyrkimyksenä löytää ryhtiä
ja tie takaisin
omaan muotooni
jota en hahmottanut enää.
Pistin paljasjalkakenkää toisen eteen ja pakenin
moottoritien pauhua ja valosaastetta
verenpainetta nostavaa stressiä,
synteettisiä säilöntäaineita, syöpäriskinottoa,
silikonishampoota ja allergeeneja
LDL-kolesterolia, happo- ja kyberhyökkäyksiä,
ilmansaasteita ja myrkyllisiä yhdisteitä.
Niistin mustaa räkää.
Nimbyilin pimeän turvin, en myöntänyt ääneen.
Pidin juhlavia puheenvuoroja somessa
pienelle yleisölle.
Etsin rauhaa ja vastauksia aamukävelyiltä
luontopolun varrelta ja
strategisesti rehottamaan jätetyiltä villiniityiltä.
Palattuani vuokrakennoston tehoneliöihin
niistin yhä mustempaa räkää.
Meditoin ja joogasin, hoivasin mikrobiomiani
Paiskin vapaa-aikani tunnollisesti töitä
palautuakseni tehokkaasti töistä, jotta jaksaisin tehdä
tehokkaasti lisää töitä
nelisen vuosikymmentä ainutkertaisesta elämästäni
yhteisen hyvän eteen.
CEO of time management,
ahnaasti korporaation viskaamaan kuivaan kannikkaan tarraava
nälkiintynyt koneiston ultrahyödyllinen superratas
joustavuudestaan kiitelty, vahvuuksistaan voimaantunut
suitsutettu, suitsittu ja kengitetty yksinäisyksilö,
joka ei enää ylitöiden ylityksensä päätteeksi tiennyt,
oliko kymmenen tavanomainen sormien lukumäärä ihmisellä
ja mistä nämä raipanjäljet aina ilmestyivät.
Olin tunnollinen optimoitu
järkevä looginen huippuuni hiottu
karrelle kärähtänyt & kauttaaltani kuivahtanut
Ennustettiin kuitenkin,
että sukupolveni sydämet jaksaisivat pumpata
mikromuoviliejuaan ympäri
ruostumistaan kirskuvia koneistojaan
pidempään kuin sukupuunsa
ylemmän haaran lyijystä raskaat sydämet.
Luvattiin: kansalaiset,
ei ole mitään hätää.
Luvattiin
kaikesta huolimatta:
kaunis ja mahtava kaikkeus
on Meidän
ja kaikki se
on tästä vain entisestään kaunistuva ja mahtavoituva!
