keskiviikko 12. helmikuuta 2025

Lopussa sankarin olisi hyvä istuttaa toivon siemen

Halusin pysyä lapsena 

kaikesta huolimatta jalkani puskivat päättäväisesti 

ulos barbisandaaleista 

ja vuosituhannen vaihteen tyttölapselle värikoodatut vaatteeni 

repesivät päältäni ja 

innonvirneeseeni avautui opinportti.


Lopulta suu tulvi rautahampaannysää

ja kiusallisia kysymyksiä, jotka saivat kahvipöydän hiljentymään

suvun naiset hermohyörimään ja harhautushäärimään 

pullavateineen, tasseineen ja sokerikkoineen,

ja aikamiehet keskustelemaan urheilusta tai säästä

kaikesta tavallisenharmaasta ja turvallisesta, josta olla tarpeen vaatiessa

mukavan verran eri mieltä.


Aikaisesta kotiintuloajasta harmistuneena

järsin pahvista pilliä

ja tuolien kolinan ylitse 

muu pöytäseurue kiitteli onneaan,

ettei hiuslakkaa 

myyty enää pakattuna kolkuttelevaan alumiiniseen omaantuntoon

Voisiko meitä pelastaa enää?


Aikuisuuden paino

kuristi hiljalleen hengiltä 

hengästymätöntä lapsenuskoani ihmisten hyvään tahtoon 

ja jaloihin tarkoitusperiin.

Uutiset olivat yhtä tulvivaa kurjaa

metsäpaloa, ahneutta, nälkää, sotaa ja murhaa.

Maailmanparantajan vimma parantaa maailmaa oli ärhäkkä syöpä

jota sairastava näki maailmansa pahenevan silmissä.


Parhaiten pärjäsi yksilö, joka piti silmät kiinni

joka oli yhtä aikaa riittävän viisas ja tarpeeksi typerä 

jättääkseen jatkokysymykset esittämättä.

Irvistellen puhuin kauniisti peilin edessä

ja opettelin uskomaan savuun ilman tulta.

Niistin harmaata räkää. 


Aloin runnoa hyvinvointia ruotooni, 

pyrkimyksenä löytää ryhtiä 

ja tie takaisin 

omaan muotooni

jota en hahmottanut enää.

Pistin paljasjalkakenkää toisen eteen ja pakenin 

moottoritien pauhua ja valosaastetta

verenpainetta nostavaa stressiä, 

synteettisiä säilöntäaineita, syöpäriskinottoa,

silikonishampoota ja allergeeneja

LDL-kolesterolia, happo- ja kyberhyökkäyksiä,

ilmansaasteita ja myrkyllisiä yhdisteitä.

Niistin mustaa räkää. 


Nimbyilin pimeän turvin, en myöntänyt ääneen. 

Pidin juhlavia puheenvuoroja somessa

pienelle yleisölle.

Etsin rauhaa ja vastauksia aamukävelyiltä 

luontopolun varrelta ja 

strategisesti rehottamaan jätetyiltä villiniityiltä. 

Palattuani vuokrakennoston tehoneliöihin

niistin yhä mustempaa räkää.


Meditoin ja joogasin, hoivasin mikrobiomiani

Paiskin vapaa-aikani tunnollisesti töitä 

palautuakseni tehokkaasti töistä, jotta jaksaisin tehdä 

tehokkaasti lisää töitä

nelisen vuosikymmentä ainutkertaisesta elämästäni

yhteisen hyvän eteen. 


CEO of time management, 

ahnaasti korporaation viskaamaan kuivaan kannikkaan tarraava 

nälkiintynyt koneiston ultrahyödyllinen superratas

joustavuudestaan kiitelty, vahvuuksistaan voimaantunut 

suitsutettu, suitsittu ja kengitetty yksinäisyksilö, 

joka ei enää ylitöiden ylityksensä päätteeksi tiennyt, 

oliko kymmenen tavanomainen sormien lukumäärä ihmisellä

ja mistä nämä raipanjäljet aina ilmestyivät.


Olin tunnollinen optimoitu

järkevä looginen huippuuni hiottu

karrelle kärähtänyt &  kauttaaltani kuivahtanut

Ennustettiin kuitenkin, 

että sukupolveni sydämet jaksaisivat pumpata

mikromuoviliejuaan ympäri 

ruostumistaan kirskuvia koneistojaan

pidempään kuin sukupuunsa 

ylemmän haaran lyijystä raskaat sydämet.


Luvattiin: kansalaiset,

ei ole mitään hätää.

Luvattiin

kaikesta huolimatta: 

kaunis ja mahtava kaikkeus

on Meidän

ja kaikki se 

on tästä vain entisestään kaunistuva ja mahtavoituva!