Posliinijumala, vatsahappohumala

I Yksisuuntainen

Opettaja kirjoitti palautteessa paperin laitaan:

”Tekstiä voisi lihottaa”

ja mietin että mitä vittua
Siitä lähti mopo taas keulimaan

Seuraavassa hetkessä taas

sullon:

- parsakaalia voimalla suuhun

- terveitä ajatuksia väkisin kallon halki, halkikallon 

- itseni kenkäkaappiin kahdeksi päiväksi

- itseni liian pieneen hameeseen kuin todistaakseni jotain

- ruumiini aukot täyteen Opamoxia ja Laxoberonia

- kuulokkeet liian syvälle korviin

- häpeälliset irtohiustupot syvälle roskakoriin

- kämmenkaupalla irtokarkkeja läpeen, jota vehnäleipä ajelee 

      taas holtittomasti

      kahteen suuntaan joka päivä

II

Sairaalan käytävä

fysioterapeutin vanavedessä,

täällä taas moi

”Kirjoita kaikki, mitä inhoat tässä tilanteessa”
”Noita verhoja”, mietin ja hymyilen itsekseni

Vakavoidun

Paperille piirtyy kirjaimia

vastenmielisessä järjestyksessä:

- pakkosyöttörumba

- seisoskelukielto

- laksatiivipaskaraidat pikkuhousuissa

- vatsahappohapertuneet hampaat

- huimaus

- kylmyys

- ruokailut

- Nutrilett

- ne pahanmakuiset rautatabletit

- se etten pääse salille viikkokausiin

ja eniten:

- ne sentit ja kilot

III

Ruutupaperi liukuu hitaasti pöydän yli

terapeutti lukee sen ja työntää kansioon piiloon

hyssyttelyn meininkiä saatana

Päivän haaste heitetään:

”Mulla oli sellainen ajatus, että

katsahdus kokovartalopeiliin”

Minua tuijottaa kaksi ruskeaa silmää kysyvästi

Ennen jokapäiväinen rutiini

on nykyään kunnianhimoinen tavoite

ja pala kurkussa läsnä, jokapäiväinen rutiini

IV

Selkänikamilla helmeilee hiki

kun fysioterapeutti kääntää peilin

Ensin jalkaterät.

Äidiltä saadut vaaleanpunaiset sukat,

ne joissa on niitä poneja

kipristelevät varpaat

Hienosti menee, hengitä

Edetään sääriin

Vihloo jo
Mieli kiihtyy laukkaan, hengitys hyperventilaatioon

Miksi laitoinkaan nämä verkkarit?

Miksi ostinkaan nämä verkkarit?
Jos ei mahdu edes kokoon 34 voisi olla ostamatta

kunnes mahtuu

V

Kangas pinkeä pohkeista

ja reisistä

Päässä heittää, peräännyn

lysähdän tuoliin

vihreäksi verhoiltuun

Näen itseni edelleen liioittelemattomasta pinnasta

ajattelen liioittelevia ajatuksia

Reidet tuntuvat leviävän penkkiä vasten

noin seitsenkertaisiksi

Se on liikaa, tämä on liikaa,

kyynel,

toinen

vierii

poskelle

”Mitä näet?”

”Syyn kumartaa lisää”