Nonstop

Pimeän tullessa
ikkunaruudusta näen
heijastuksen

menneistä vuosista
Niistä menetetyistä
joina elämänlankasi meni solmuun
rispaantui säie säikeeltä
kunnes viimeinenkin niistä lopulta
napsahti poikki

Ehkä vika olikin minussa,
siinä kuinka alituiseen annoin periksi
ja ymmärsin
          loputtomiin
velkojasi
peri velkojasi
hammas hampaalta

Myit pöytähopeat salaa
Olin sokea ahdinkosi aineellistumalle
Säie säikeeltä, hammas hampaalta,
sinä lopulta luovutit

Nyt elän kivussa
nonstop
ja sinä olet enää
       kahvia keitellessä
päivän lehdessä
       ja ruokaa tehdessä
pihapuun lehdissä
päivänkehrissä
siellä missä
taivas kaartuu korkeana

Ja aurinko paistaa alati