Mitä ei anteeksi anneta, ei voida koskaan unohtaa. Asetun vaivihkaa makuulle jalkopäähän, kun luet Iltalehdestä avioliitossaan epäonnistuneista julkkiksista, tositarinoita mätään maahan pykätyistä huterista hometaloista. Käännät sivun toisensa perään niin rivakasti, ettet voi ehtiä lukemaan kaikkea. Hätistät minut jalallasi pois sängystä.
Olen mitä soveliain narttu. Annan tassua ja kierin kun käsketään, saan herkkupaloja ja toruja, satunnaisia silityksiä ja vihaista riuhdottua hihnaa. Läähätän, uikutan ja ulisen, ulvon ahdinkoani yksin ja yhdessä. Itku purkautuu syvältä ja tulvahtaa ulos suusta, en voi estää sitä. Naapurit jyskyttävät seiniä kuin pieni naiivi sydän rintalastaani. Kipeät kylkiluuni paistavat harmahtavan nahkaverhon läpi. Siellä täällä kaljuja laikkuja, minussa pesivät loiset, olen likainen ja väärä. Huudat, että joskus on parempi päästää irti, kun roikun lahkeessasi. Asetun nuolemaan haavojani nurkkaan, vaivun kevyeen uneen, josta havahdun jokaiseen liikahdukseesi, siihen olen tottunut.
Unissani ajan takaa valkoista jänistä, joka kantaa suussaan kultaista kääröä, vastauksia kysymyksiin, joita ei uskalleta esittää. Minä liidän maitten halki sen perässä kuin kanahaukka. Unissani saan suuren kourallisen raksuja, toisenkin kauhallisen perunamuusia, syntymäpäivälahjaksi Pentikin kauniin kulhon. Unissani saan maata siellä, missä sinäkin. Rakastat minua, rakastathan? Tahmeat sekunnit venyvät, aikakauslehden sivu kääntyy, etkä katso kohti. Herään aina ennen kuin vastaat. Kaluan loputtomiin luuta, jonka viskasit. Se on lihasta puhdas ja valkoinen. Jahtaan häntääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti