Fomo sapiens

Alussa luokkahuone oli autio ja tyhjä.

kohta reppujen vetoketjut jo nirskahtelivat, epävarmojen tennarit

patisivat lattiaan hermostuneesti

kunnes taivas repesi ja sen häikäisevästä railosta 

puhkesi hierarkia, alistuksen pyhä kirja

 

ja kaikelle aukesi selitys ja tarkoitus, 

kollektiivinen epävarmuus 

sanattoman yhteisymmärryksen polttoaineeksi.

Keskenkasvuisten katekismusta seuraten

asetuttiin riviin, paremmuusjärjestykseen

hyvä perse ja silkkinen piikkisuora platinablondi 

alfanaaraan harja

se kuuluu tähän reunaan

 

Kun roolit oli jaettu,

tultiin, me

Euroopan omistajat,

tallottiin muut mutasorkkiimme,

jätettiin rivin murheellinen mutrureuna ilman kutsua bileisiin 

möllöttämään rillit huurussa

hiirenkorville taiteltu 

korostustussin huolellisilla vedoilla puhki päntätty

fysiikankirja sylissä

Ne tyytyivät kohtaloonsa

ja painoivat nykerönenänsä takaisin kirjaan

 

Rymistiin loput valkohampaat välkkyen Sannille 

perjantaina klo kakskytkolme, 

sen porukat oli Pattayalla

niillä on vitun kalliit stereot, joita päin kaatua kännissä

kokemattomin peuranvasan jaloin

ja pihassa palju, johon oksentaa aamuyöllä 

kalliiden hakisten kyykkyviiniä

rullakebabia ruokatorvea kärventävällä kastikkeella

 

juhlahumusta ja täysistä muovimukeista huolimatta 

omakotitalon nurkat sakeana pelon seittiä ja epävarmuutta 

hiljaista, kaikkien taakaksi tasan jaettua        mutta silti

maailman yksinäisintä

pelkoa paljastumisesta muita huonommaksi

kelvottomaksi

noloksi 

neitsyeksi

 

kova kiire kirmata

näpistämään tikkari tai huulipuna, 

näyttämisenjanoiset yllytyshullut

joilla on paljon todisteltavaa

kiire

tekemään luisia lapaluita painavia virheitä, 

joista oppii kalliin läksyn

tai sitten ei opi, jää

piiriin pieneen pyörimään

 

Sitä haluaa kokeilla kaiken, katua sitten joskus

kompastua kokemattomuutensa

(mitä missaa, jos räpäyttää nyt silmiä, ei 

räpäytetä)

kantapään kautta oppii aikuisten miesten metkut,

että ilmaiset lounaat ovat tarua

ettei olekaan ikäistään kypsempi,

vaan juuri tarpeeksi lapsi 

uskoakseen jokaisen kehun todeksi.

Joutuu oppimaan

että aina ne haluavat edes vähän 

koskea.

 

Kestääkö kitiinikuori, rusentuuko 

pehmeää nuorta nilaa suojaava ohut kaarnapanssari?

Sinisilmissä vilisevät vitsaukset, kaikki kymmenen

laskuhumalassa suolaiset kasvot kämmenissä 

Sannin faijan rakentamalla komposiittiterassilla kolmelta

tupakan hehkukekäle yön ainoa sävy, joka ei sinerrä

emmä itke

mut älä kerro kenellekään