Onnen pitkä oppimäärä

I

 

Elämä alkaa parkaisusta

Keuhkojen ensitäyttymisestä

Jos ei itke, ei hengitä

Punaiset ruttuun rypistyneet kasvot, 

joita Onnellisimmat katsovat 

kyllästymättä. 

Lupaavat itselleen 

tehdä parhaansa

ja jos hyvin käy, 

tekevät juuri niin. 

 

 

II 

 

Tulee aika, kun opit katsomaan takaisin 

uhma vaaleissa kulmakarvoissasi

sanot, ettet sinä ainakaan koskaan 

kasva tuollaiseksi tylsäksi

ja että kun isona rakennat talon, 

ruokana on aina ranskalaisia

ja nauravia nakkeja

tapetteihin saa piirtää vahaliiduilla 

kaukaisten maiden linnoja ja prinsessoja

alakertaan pääsee liukumäellä

eikä yhtäkään majaa 

tarvitse purkaa 

III

 

Kiherrystä tyttöjen pukuhuoneessa 

Häpeät leveää lantiotasi, kokemattomuuttasi

ja rintakehääsi vastanousseita nuppuja

Kannat ruokalassa tärisevin käsin tarjotinta

ja rinnassa lepattavaa nuorta sydäntä, elämännälkää

jottei mitään 

läikkyisi hukkaan

 

IV 

 

Etsit paikkaasi

vieraan käytävän ihmismassasta,

tuttuja kasvoja, oikeaa luokkaa,

helpotusta 

hiertävään repunhihnaan, 

sydänsurujen kaivertamaan kipeään onkaloon

Tuijotat sumein silmin ruutupaperia

kohta 8: leva, lever, levde, levt

 

V 

 

Rakkaus maistuu tummilta kirsikoilta

kampuksen lähellä vanhan jalavan alla

toisen syliin suljettuna 

koko maailma avoinna

 

VI 

 

Sairaalan ikkunalla on ruukkukasvi

sinullakin sylissä nyt jotain, mistä täytyy pitää huolta

nyytti pientä päättäväistä tuhinaa, joka saa tajuamaan

ettet elämässäsi mitään tule muistelemaan

niin kuin tätä hetkeä muistelet 

Tiedät liittyneesi Onnellisimpien joukkoon

VII

 

Aina tahtoisi aikaa 

enemmän kuin voi saada

Aikaa lukea toisenkin iltasadun,

aikaa unohtua aamuisin 

tiskipöydän kulmalle kuin eilisaamun lehti

kahmien ylimääräisiä yhteisiä hetkiä

ikuistaa tämä irronnut maitohammas,

tämä ensimmäinen koulupäivä,

ohi nilkuttavat vaikeat teinivuodet ja

kiitävät onnen hetket

kunnes jonain päivänä ymmärrät

huolenpitäjän roolin siirtyneen hänelle, 

josta sinä kerran pidit huolta

VIII

 

Sitä tahtoo elämän, joka alkaa parkaisusta ja

päättyy ryppyiseen hymyyn

pitkän elämänviivan lopussa seisovaan kiitokseen

silmäluomien laskeutuvaan esirippuun, 

menolippuun 

unen maan kultaporteille