Paratiisi

On ikuinen lauantai.
Airo haroo lampea kuin kampa puolipilvistä 
sileää tukkaa

taivaista, takutonta. 

Annetaan mustikoiden levätä varvikossa
uskotaan, että mitä ikinä täältä väkipakolla ottaisikaan mukaansa, 
sen huomaisi kadonneen lappuhaalarinsa taskusta kotiovella.
Ei tarvita todisteita visiitistä, ei matkamuistoja
sillä maisema painuu silmäluomien sisäpintoihin
hyväilevänä värikuvana.
Joku lakaisee täällä hiirenportaatkin valmiiksi
verhoilee rinteessä jylhänä seisovan pitsihuvilan erkkerin samettisohvan 
lempivärilläsi
sekoittaa taivaanrantaan juuri sopivat sävyt
antaa haarapääskyn tehdä pesän auringonraitaiseen kiharasykeröön päälaella.

On levähdyksen ja pysähtyneisyyden hetki.
Leikataan aikakauslehdestä suloisia, sopivia sanoja
ei sohaista sormeen askartelusaksien kärjellä
Otetaan iso pala täytekakkua vailla huolta huomisesta,
heitetään kaistapäänä kirmaavalle luppakorvalle keppi yhä uudestaan, 
tunnetaan kermatoffeen värisen kissan kehräys reisiä vasten rottinkituolissa
Täällä laiturista ei irtoa harmaita tikkuja jalkapohjiin,
jokaiselle pannukakulle riittää sopivasti mansikkahilloa
ja sanat putoavat paikoilleen laivastonsinisen muistikirjan sivuille
kuin runossa olisi ollut kullekin muovattuja koloja 
juuri oikeita tavuja odottamassa

On tuulessa taipuvaa heinikkoa lempeän kesäsateen maassa.
Laventelista sadehattua ja kumisaapasta sävy sävyyn, 
räystäänalusta täynnä metsäkauriin vasan täplikästä kylkeä,
rusakon vaaleaa hännäntöpöä, karhun karkeakarvaista muhkeaa käpälää
kaikki sadetta pitämässä, vieri vieressä, jokainen tahollaan ja sulassa sovussa
Ränni valuttamassa uutta elinvoimaa ahnaasti hörppäävälle mättäälle,
sateen sormenpäät rummuttamassa peltikattoa,
kaikkea sitä 
mitä paratiisista on jäljellä.